Mut ajettiin siihen tilaan silloin josta ei ole paluuta takaisin, tipuin täydellisesti pohjalle ja olin valmis luovuttamaan, mikään mun elämässä ei ollut kaunista, mikään ei riittänyt, tie oli sumuinen ja tyhjä loppuun asti. Kukaan ei enää pystynyt auttamaan sillä pala palalta hukuin vaan syvemmälle. Ihmiset joiden piti välittää musta, ei ne oikeasti välittäneet, ehkä ne ootti vaan hetkeä kun pääsee eroon musta? Kävin kuraattorilla mut se vasta sai mulle paskemman olon. Lopetin ja jatkoin ja pompottelin itseäni. Joskus musta tuntuu vieläkin että elämäni on pelkkää peliä kaikille ihmisille, oon se pelinappula joita muut liikuttelee haluamallaan tavalla. aijemmin aattelin että kuolema on helppo tie elämään verrattuna mut ei se kuolema olekkaan niin helppo sillä se sattuu fyysisesti aivan liikaa. Harva saa mahdollisuuden kuolla kivuttomasti, nukahtaa omaan kuolemaansa tai kuolla nopeasti. Toisaalta hidas ja kivulias kuolema voi kestää tunteja, minuutteja tai päiviä jonka jälkeen se olisi kuitenkin ohi. Elämä sen sijaan jatkuu aina vaan kunnes se katkeaa yllättäen tai sitten kun se loppuu vanhana. Kuka ees tietää pääsenkö hengissä 18 ikävuoteen tai edes 30 kymppiseksi, ei kukaan. Elämässä loppujen lopuksi on kyse omasta elämän asenteesta, jotkut asiat täytyy hyväksyä ennen kuin pääsee eteenpäin ja joskus tapahtuu jotain kamalaa menetät kätesi tai jalkasi niin pääasia että pääsee surusta yli ja hyväksyy asian sillä se mennyttä ei saa takaisin eikä niitä virheitä voi korjata vaikka haluaisikin.
Yhtenä aamuna oot itsevarma, toisena aamuna haluaisit vaan käpertyä nurkkaan. Laidasta laitaan samaa settiä päivästä toiseen "tapa ittes" mut haluan elää, "ahdistaa" mut toisaalta kaikki on hyvin.
olen kasvanut paljon henkisesti viime aikoina, musta on tulossa ihan oikeasti aikuinen, en pelkästään ikäni puolesta vaan sisältäpäin myös. Välillä vähän hukassa mutta eikö meistä jokainen joskus ole?On paljon helpompaa elää kun päästää irti omista tunteistaan, kun ei tarvitsi tuntea vihaa, pettymystä, epätoivoa, surua, onnea, rakkautta tai kaipuuta.
olisiko se vain sitä tyhmyyttä kun uskoin että jäisit viereeni nukkumaan?
että tukisit mua silloinkun mulla on vaikeaa,
oisit se jonka olkapäähän kuivaan kyyneleeni
ehkä se oli sitä pelkkää toiveajattelua.
sillä ethän sinä ole tehnyt sitä vuosiin
sillä sinähän olet kuollut ollut jo kauan
mutta silti unissani käperryn syliisi pienenä lapsena
ja hymyilen koska sinä olet siinä silti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
jokainen sana merkitsee jotain,avaa suusi vieläkun se on mahdollista (: