did i break down? did i cry? when you make me sad

"se vie minut mukanaan ennen kuin tajuan mitä tapahtuu,ahdistaa sekä kyyneleet valuvat, taas ne samat mitättömyyden tunteet leiskuvat sisälläni kuluttaen minua loppuun,tiedän että tämä yö päättyy kyyneliin ja ilman sairaalaa itsetuhoisuuteen,enkä pysty lopettamaan ennen kuin kaadun heikkona maahan,ennen kuin viimeinenkin veripisara on tippunut minusta lattialle,miksi ne tunteet palaavat takaisin tekemään elämästäni vaikeampaa,enkö enää koskaa saa hymyillä?kuinka pieneksi ja turhaksi itseni tunnen ja se lisää haluani kuolla entisestään,eikö se riitä vieläkään mitä olen kokenut?tulevatko ne taas tänä yönä minua katsomaan,kuiskimaan sanoja korvaani ja tunnen kuinka silmät painuvat väkisin kiinni ja vajoan sänkyni läpi pimeyteen ja aamulla heitä odottaa veltto ruumis."

miksi aina käy niin että eka ne välittää,kertoo kauniita sanoja,saa mut hymyilemään mut sit se taas tapahtuu,kiinnyn ihmiseen nopeasti,tekisin mitä vaan sen vuoksi joka on antanut mulle tukea huonoina hetkinä ja tuntuu kuin ne tietäisi sen ja unohtavat minut niin kuin en olisi koskaan ollut minkään arvoinen heille,en koskaa saisi välittää kenestäkään sillä tulen vaan pettymään,viiltämään ranteeni verille vain sen takia koska he saavat minut tuntemaan etten voisi koskaan kuulua mihinkään,missä niin kipeästi haluisin olla,miksi jaksan typeränä uskoa että oisin heille ees joku?sillä heillä on aina toisensa ja minä olen niin ulkona kaikesta.vaikka kuinka yrittäisin en tulisi silti olemaan mitään,sillä sisältä olen vaa se lapsi jota kukaan ei voi sietää.Ne puhuu puhe avusta,mutta viikkoja kuluu eikä mitään tapahdu,ne unohti koko jutun,en siis ansaitse parempaa oloa?en sitä että saisin purkaa tätä.

Se tapahtui taas,se tuli keskellä yötä enkä päässyt pakoon sitä,oli pakko raapia kynsilläni käsiäni ja jalkaani ja nipistellä itseäni,olin jo nousemassa ylös lähteäkseni juoksemaan sillä sen avulla saan itseni pakoon tätä kaikkea,ainakin ennen osittain,mutta muistin etten voi juosta saatikaan kävellä tämän jalan kanssa ilman keppejä.Haluan elämäni takaisin mutta pelkään että pian on liian myöhäistä,sillä ekaks ne huomaa kuinka hauskaa niillä on ilman mua ja pian ne alkaa toivoa etten tulisi ollenkaan kouluun,pelkään menettäväni kaiken sen minkä sain kesän aikana,pelkään että oon vaa muisto hautakivessä vaikka oonkin elossa.Mikä mua vaivaa miksen saa mistään otetta?poliisi soitti tänää ja halusi kuullustella mua,ei,ei,ei,ei,en halua muistella asiaa,repiä niitä haavoja auki uudestaan ja miettiä sitä päivittäin.

Sä merkitsit mulle ennen niin paljon ja nykyää vähän vähemmän, mitä tapahtui miks kaikki lähti menemään väärinpäin.

ps. oli pakko ottaa pois ja julkaista uudelleen sillä tekstissä oli niin paljon kirjoitusvirheitä.