peitän kaiken jottei kukaa vahingossakaan näkis mun läpi

Se kalvaa mua joka ikinen päivä,enkä voi paeta sitä,en mä vaa pysty jaksamaan.On vaikee enää hengittää ja tarvin helpotusta tähän oloon,mut mikään ei tunnu riittävän.Häpeen itteeni oon kaamee valehtelija..mul ol tänää kuraattori ja onnistuin viimeinkin kertomaan viiltelystäni mut siin on se mutta..aloitin sanomalla näin "Mulla on ollut huonoja tapoja purkaa pahaa oloa." Esimerkiksi millaisia,mitä tarkoitat? jatkoin "no esim. viiltely" sit se oli sillee että milloin? "joskus ysiluokan alussa" tiesikö joku vanhempi? "ei,mut yks kaveri ties" pakko viel kysyä mut siis viilteletkö yhä? panikoin sisälläni,en voi kertoa koska porukat. "en" katsoin muualla,seuraavaks hän kysyi varmasti? vastaan "joo" ja katson häntä samalla silmiin.Mä valehtelin ja katsoin vielä suoraan silmiin ku puhuttiin,jälkeen päin mietin miksen vaa voinut sanoa etten halua nyt puhua siitä,että puhuttaisiinko myöhemmin..eniten hävetti ku se ol sillee että "oon ylpee susta ku oot ominavuin selvinnyt niin vaikeasta asiasta"tiiän oon inhottava..viimeks aamulla ja sit seuraavas hetkes silmät kirkkaina valehtelen asiasta,voisin olla kuivilla tästä asiasta mut välil tuntuu etten enää ees jaksa,tekisin melkee mitä vaa kuha saisin pään sekasin niin mun ei tarvis kuulla ajatuksiani.miksen mä vaa vois olla normaali ihminen,ilman itsetuhoa tai ilman rangaistuksia.Kuinka moni tietää sun viiltelystä? mietin hetken ja lasken päässäni Anni,Henna,Elena,Elviira "neljä" sit se oli vaa sillee että hyvä.

Siin sen huomas taas 2vk putkeen alamaissa ja sitku tänää meen kouluun yllätys taas se härdelli lähtee käyntiin ku huomautettiin asiasta,puhun niin kuin aina,nauran,oon oma itseni niin muut vois sanoa mut totuus on etten enää tiiä kuka oon ja minkälainen ihminen olen.Kaikki oli tänää tosi kivoja mulle,emt johtuuks se mun eilisestä blogi kirjoituksesta vai onko ees kukaa heistä lukenut sitä,joka tapauksessa mul oli hyvä päivä,niin ainakin luulen,ne asiat jotka mua päivissä vaivaa ei vaivannut tänään mut nyt oon taas kotona ja emmä vaa tiiä miltä pitäis tuntua

vedän lisähenkoset savua,toinen,kolmas,seison bussipysäkillä polttaen tupakkaa..astun bussiin ja bussissa kuuntelen itsemurha biisejä,mitä tein väärin,ainoo mitä halusin oot sie,näen yhä kuin puhut ja ainoo mitä haluisin on suudella sun suuta ja kertoa tykkääväni susta,sä teet mut hulluksi,oot niin lähellä ja haluisin entistä lähemmäs sua,mut sä teit selväks ettei meitä voi tulla ja tiiän tän kaiken vaa olevan mun harhaa,mut miks se tuntuu niin aidolta,oon ihastunut suhun,muttet nää sitä tavasta miten liikun lähelläsi,et näe sitä silmistäni,et huomaa vaikka flirttailen sulle ja vaa tän hetken ajan toivoin sun sanovan tuntevas samoin,mut en saanut sanaa suustani ja seisoin tyhmänä paikallani.

mä pelkään,mä huolehdin joka kerta

kaikki haluttais aina peittää

ettei kellään oisi ikini mahdollisuutta nähdä enempää

ei sen ihmisen syvälle

skriivaan lauseita paperiin

yks toisensa jälkeen,muokkaan sanoi

eri muotoihin
sanat on tyhjii mut kukaa ei huomaa
silmien takaa välke hävinny
suu liikkuu ja puhuu onnest
mut silmät on täynnä surua

mietin sitä teinkö virheen ku jätin kuraattorilla käymisen silloin,mut tunnuin olevan isos umpikujassa ja se käyminen sai mut ahdistumaan vaik toisaalta se helpotti mun oloa mut se oli aina taistelua kun tiesin kuraattorin ajan lähestyvän päivä päivältä,lisäksi vihasin valehdella sille mut en vaa osannut sanoa että voitaisko puhua näistä myöhemmin.Kuraattorin lopettamisen jälkeen aloin taas pikkusen valua takaisin päin sinne mistä olin jo vähän kivunnut ylös.Kävelin jo kuivilla jaloilla eteenpäin,kaverit tuki mua niissä murheista joista olin kertonut ja koska miulla oli lääkärin tarkastus ollut toukokuussa niin en ollut viillellyt kuukauteen,sit taas lipsuin siitä ja kaduin sitä seuraavana aamuna,sillä olin yrittänyt olla vahvana ja sen jälkeen aloin vaa miettii että ihan sama satutanko itteeni vai en.Suurimmat pelkoni on ihmisten menetykset ja pelkään puhuvani liikaa ihmisille miltä minusta tuntuu ja sen takia useimmitin valehtelen heille voivani hyvin,se on osa totuutta sillä jokaisena päivänä mua on ahdistanut tai itkenyt useita kertoja päivässä tai "lipsunut" niinpä liitän sen siihen että "voin ihan hyvin siltikin"Pelkään avautua ihmisille sillä pelkään heidän vihaavan minua sen takia että valittaisin liikaa.