Vain mun unissa kaikki näyttää paremmalta, ne kertoo täydellisestä elämästä toisilleen.

Uupumus ihmissuhteista, koulusta ja koko elämästä ottaa vallan. Paha olo kytee ja odottaa lupaa tulla esille. Kyyneleiltä ei voi taaskaan välttyä. Tunnen itseni itsekkääksi jos otan asioita esille, tunnen itseni siksi turhaksi valittajaksi. Järki sanoo että pidä kiinni kiinnostus ihmisistä ja kysele. Mutta osa minusta ei jaksaisi, osa minusta haluaisi pudottaa kaikki nämä tunteet maahan ja paljastaa olotilan mutta en voi tehdä sitä liian itsekästä. Toisaalta muiden auttamisesta tulee hyvä olo mutta toisaalta voi saada paskaa niskaansa liikaakin. Elän omissa pelkotiloissani ja maailmassani enkä pääse todellisuuteen jossa ollaan onnellisia. Ympäristö jossa elän on surumielinen ja kapea.
Kellun pinnalla tunteideni varassa, rakastaa ei rakasta, välitän enkö välitäkkää.


Työnnä mut pois jos sä sitä haluat               pieni sydän murskataan ja tallotaan maahan
purista, huuda ahdista nurkkaan                  enkä oo enää varma kuinka kauan se enää lyö
mun pää on ihan sekaisin                             tyhmä,ruma, arvoton kuuluu päänsisältä
pyörin ympyrää                                            rakasta ole niin kiltti, älä jätä
tietämättä kuka olen ja                                 anna anteeks, en oo enää varma kuka olen
mistä tulen                                                    tai mistä tulen. Kuka jää ja kuka lähtee?
ja ne katseet porautuvat selkääni                 vai jääkö enää kukaan
kun viimein naurahdan                                 Siks viillot ne arvet jo peittää.
ja se veitsi uppoaa niin
syvälle etten ole enää                                                         Sisäistä tunnettani pelkään
varma mitä tapahtuu¨                                                         siks pidän välimatkaa
                                                                                            jotten aiheuttaisi sulle mitää
                                                                                            mut sä tuut niin lähelle enkä tiedä
                                                                                            kuinka kauan pystyn kieltämään


Toisinaan vaan suru koputtaa olalle kysymättä lupaa. Tiettyinä päivinä löydän koko elämäni olevan riekaleina lattialla. Jos joku kysyisi miltä elämäni tuntuu vastaisin aika varmasti ettei miltään, huomaan että oikeasti vaan elän hetkestä toiseen joista ei jää mitään tunnetiloja minuun, kun nauran en tunne sitä samaa kipinää kuin aikaisemmin mutta kun itken tunnen kivun kovempana kuin koskaan.Tipahdin kuiluun ehkä jopa liian suureen ja terävään, en ole varma kuinka täältä noustaan ylös ja kasataan itseni kasaan.

Niin monta muistoa niin monta kyyneltä vuodatettu, erilaiset asiat muistuttavat minua, eivät jätä mua rauhaan, hölkkäsin ja se tunne kuin oisit ollut taas siinä mut sä et ollut siinä, et oo pitkään aikaan ollutkaan, ehket sä enää koskaa olekkaan. Siul on nii kiire, enkä halua häiritä sua koska uskon että sulla on parempi ilman mua ehkä mun pitäs vaa päästää irti.

Tyttö hento, kaunis, iloinen
istui tuolilla, usko hiipumassa
varjot saavuttamassa
odottamassa pahinta
varjot otti tytöstä kiinni
mutta samalla päästi heti irti
varjot tiesi ettei tätä tyttöä
kukaa sais,
varjot ties et pimeäänkin
 huoneeseen
syttyis valot sekä toivo
hehkumaan samaa aikaa.
ja että joku päivä
tytön ei tarvitsisi murehtia.