turtumus on helpompaa

Mua ei voi sanoa ees eläväksi nykyhetken perusteella, 50 vuotiaan kulunut ruumis makkaroineen,vanhat viiltohaavat eivät jaksa parantua, jalkoihin sattuu kävellessä, hiuksia tippuu pitkin päivää liian paljon, iho täynnä epäpuhtauksia, selkään koskee, vatsaan sattuu sekä päänahka on niin kuiva että iho irtoaa.

Mieli maassa ja romahdus seuraavan kulman takana odottamassa. Tänään se alkoi taas päänsisäinen huuto ja raivo. "taas sä pilasit kaiken, laittaisit jo sitä hymyä suruisiin kasvoihin"

Sä olet taas yksin, et sä voi millään pärjätä tälle kaikelle, istut yksin siellä portailla itkemässä eikä kukaan välitä pätkääkään, ei ketään haittaa vaikka katoaisit vaan kauas pois. Ne kävelee yhdessä tiiviinä ryhmänä pois paikalta ja kun yläkerran valot ovat sammuneet kyyneleeni ovat muistoni polvellani hetkestä. Kuulen taas ne samat sanat "ei sua voi kutsua mihinkään kun alat aina mököttämään juhlissa" ja mietin että kunpa vaan voisin salata tunteeni syvälle pintani alle ja leikkiä iloista. "Katso ittees, näytät ihan hirveältä"

Suljen oven perässäni ja huomaan helpottuvani hetkeksi, katsahdan peiliin ja toistan itselleni "pysy kasassa, pysy kasassa, älä hajoa"