Sun pitäis olla onnellinen ja jaksaa täällä elämässä. mut sä et oo.
sun mahasta kouraisee syvältä yksinäisyys
Aamulla kun heräsin ainoana ajatuksenani tuli etten halua ja ettei tässä ole mitään järkeä. Syyllistävät ajatukset ovat taas ottaneet vallan,ne jotka sanovat että olen turha työssäni ja etten osaa tarpeeksi. Mietin että onko millään enää väliä mun elämässä ja tulen lopputulokseen ettei ole sillä olen jo l u o v u t t a n u t tämän suhteen. miksi onkaan niin vaikea palauttaa oma usko elämään ja siihen että kaikki tulee vielä järjestymään.
tulenko aina olemaan se sama pieni tyttö joka tahtoo tappaa itsensä,ihmisille ei voi puhua,ei sillä etteivätkö he ymmärtäisi vaan sillä että olisin pelkkä taakka.Loppuuko tämä tunne sisältäni,voiko sitä tappaa millään tavalla,puristaa rinnasta enkä pysy hetkessä mukana,ajatus ei kulje ja tuntuu niin pahalta. Katson ihmisiä suoraan silmiin mutten kuule ollenkaa sanoja,olen jo aivan muualla kuin täällä paikassa missä mulle puhutaan,kuulen viimeiset sanat ja vastailen sen mukaan jottei kukaa epäilisi mitään.
Pari vuotta sitten uskoin eläväni unessa,ettei tämä maailma ole totta ja voisin herätä millä hetkenä hyvänsä siitä,sanat ei oo totta,teot ei oo totta,tapahtumat,ihmiset,eläimet kivet kaikki on pelkkää mun mielen tuottamaa harhaa,että jos vaan teen jotain niin hätkäyttävää niin heräisin siitä unesta oikeaan elämääni. Olenko minä oikeasti tässä vai uneksinko vaan? Hulluimpia ajatuksia mitä mulla on ollut se että ajattelin että kun tappaisin itseni täällä niin heräisin oikeesti vaan unesta mun oikeaan elämään takaisin mutta toisaalta olin silloin vaan niin sekaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
jokainen sana merkitsee jotain,avaa suusi vieläkun se on mahdollista (: