i used to be like te others

Kuin joku olisi tuntenut minut koko ikäni ja kuvaillut omaa itseäni muille. Toistelin niitä samoja lauseita päässäni yhä uudelleen ja uudelleen "melankoolikko" sekö minä oikeasti olen? "omaan ajatusmaailmaan taipuvainen pakenemaan" arka ja ujo" tykkää katsella sivusta ja seurata tilannetta ennen kuin menee mukaan" " Ei ole lapsena viihtynyt ruumissaan, ahdistunut sen takia"
Melankolisuus on synkkyyttä, raskautta ja surullisuutta, noin vahvasti ilmaistuna. Hän on tunteellinen, kuten sangviinikko, mutta samalla sulkeutunut. Hän ei ota vastaan monia vaikutteita. Melankolikolla ajatus käynnistyy yhtä aikaa tunteen kanssa. Melankolikko on ajatteleva. Hän ottaa vastaan harvoja vaikutteita, mutta kokee ne sitäkin voimakkaammin. Tämä määräytyy siitä, mitkä vaikutteet koskevat häntä itseään. Hän on kärsivä luonne ja perusteellinen pohtija. Melankolikon tunne-elämä on hieno ja rikas, hän on syvä ja perusteellinen kaikessa. Vahvoja puolia ovat uskollisuus ja luotettavuus. Huonoja puolia ovat itsekeskeisyys, pitkävihaisuus, sulkeutuneisuus, ärtyneisyys, pessimismi, ylpeys, passiivisuus, epäkäytännöllisyys ja epäröivyys.  kun tulee vaikea paikka niin mä sulkeudun en päästä ketään sisääni enkä oikeestaa jaksais ees hymyillä tai olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa.

 Melankolikko ei ole kiireinen, mutta häneen voi luottaa.
Melankolikko ei helposti lupaa mitään, koska hän pyrkii sitkeästi pitämään sanansa. Ja hänen on harkittava tarkoin, pystyykö hän siihen. Moraaliset syyt eivät häntä välttämättä pidättäisi sanaansa syömästä, mutta muiden ihmisten mahdollinen asioihin puuttuminen huolestuttaa, epäilyttää ja arveluttaa häntä. Jatkuvan huolehtimisen vuoksi hän ei juuri osaakaan olla onnellinen.

Usein melankolinen luonne on siunattu lahjoilla ja herkkyydellä tuntea ja kokea.  Tämän luonteen vaikein piirre kätkeytyy helppouteen luisua kielteisten ajatusten kierteeseen.  Melankolikko analysoi, on uhrautuvainen ja uskollinen. Hän ei ole pyrkyri, eikä välttämättä edes yritä elämässään kovasti eteen päin. Epätavallista lahjakkuutta varjostavat epätavallisen suuret huonot puolet, jotka voivatkin mitätöidä melankolikon aikaansaannokset tyystin.

Seuraava ajatus oli että oonko mä aina ollut tuollainen, miks mä oon juuri tuollainen, en halua olla, en halua että temperamenttini takia olen tuollainen. Pidättelen taas omia kyyneleitäni, miten helvetissä pystyn muuttamaan jotain sellasta mikä on ollut mukanani jo syntymästäni lähtien. Masentaa, vituttaa ja ahdistaa. Työssäoppiminen ja 5. jakso tekis mieli huutaa ja itkeä samaan aikaan. Pelkään että siitä tulee yhtä helvettiä, pelkään niitä itkettyjä iltoja sekä itsetuhoista käytöstä, pelkään sitä että romahdan sen takia ku ihmisiä ei ole ympärillä ja tunnen olevani huono. Joskus aattelen että onko mulla edes oikeutta olla onnellinen elämässä sillä kaikki vaan tuntuu kaatuvan joka tapauksessa tein mitä vaan. Sit mä vaan tajusin etten ees osaa elää. "Itsemurha on kaikista suurin vihateko itseään kohtaan" toi lause vaa pyörii päässä siitä itsemurhakirjasta minkä luin esseetä varten. En ymmärrä enää mitään toisaalta rakastan ihmisiä toisaalta vihaan, mitä kun en osaa edes olla empaattinen toista ihmistä kohtaan jonka isä on kuolemaisillaan, tuntuu kuin oisin vaan helvetin kylmä ihminen joka ajattelee vaan itseään ja ehkä se on totta sillä mitä mä oon koskaa edes tehnyt muiden eteen. Toisaalta toivon niitä sanoja muilta jotka hajottaa mua henkisesti tai niitä iskuja sillä silloin mulla oisi ees syy olla surullinen mut nyt oon vaa surullinen ilman mitään syitä tai järkevää perustetta. Musta tuntuu etten pysty koskaan selviytymään tästä tai pärjäämään elämässäni.