mitä särkyneelle tehdään? ihmiset tietää poljetaan ja särjetään maahan

Suru voi olla kaipuuta tai ikävää,pysyvää tai haihtuvaa,tuskaa tai helpotusta,en tiennyt mitä suru oli kunnes sinä tulit elämääni ja osoitit sen,suru syyllistää miksen voinut käydä siellä,minulla oli muka kiire,olisi pitänyt järjestää aikaa sillä nyt on liian myöhäistä,sen voi kokea eri tavalla,eri paikoissa,toinen itkee yksin omassa huoneessaan,kolmas heittelee tavaroita seinään,neljäs tuijottaa silmät suurina tyhjillä silmillään vitivalkoisia seiniä,viides nauraa kuin hullu,ennen kuin huomaatkaan suru voi jäädä asumaan sinuun.
Mistä suru koostuu?pienistä,likaisista ajatuksista,pieleen menneistä ajoista,hukatusta ajasta,sanoista jotka joku muu on istuttanut sisääsi,kuiskauksista jotka kaikuvat huoneessa vaikka istut siellä yksin.

pelkään kun avaan itseäni vähän sulle,tiputanko sutkin pohjalle,niinkuin mulle kävi kuin vähän harhaan astuin,siin taas kuulen ne tutut sanat mieli huutaa älä usko jumalauta,se vaa haluu että välität jotta sittn se pääsee tekemään niin kuin muutkin,ketä voin uskoa jos en ihmistä joka sanoo että välittää ja haluu auttaa,mut silti se ajatus tulee mitä kun sekin repii maton alta ja rikkoo ne syvimmätkin haavat joihin kukaan muu ei pääse koskettamaan,en uskalla sanoa että huonosti menee ja kävelen tulisilla hiilillä joka päivä,en halua viedä iloas joka multa vietiin sillä tavalla,ettei tarvis aina olla huolissaan ja miettiä milloin toinen makaa arkussa,eikä tuntea niit pelkoi jotka saa sun sydämen pysähtymään,arvioimaan jokaista sanaa ja suodattamaan toisen valheet sillä kukaa ei kestä katsoa kuin jonkun tärkeän matkaa katsoo menevän kuiluun,siks kyyneleet silmis sanon hyvin menee vaikken oo tuntenut olevani kunnossa.Unohduksen tiellä yritän elää,unohtaen itseni sekä muut,unohtaen toivoni ja ajatukseni,jollakin tavalla mun täytyy unohtaa.

Luulin ettet koskaan kuullut toivettani, mutta sinä kuuntelit niitä niin  hiljaa ettet olisi paljastunut mutta kuudentenatoista vuosipäivänäni sinä päätit näyttää minulle, sinä päätit että on minun aikana saada rangaistus kaikesta siitä mitä tein väärin. Aiheuttaen  henkistä kuolemaa hiljalleen,ihmiset haihtuu hiljalleen pois,katoaa ja alan syytellä siitä itseäni,oma vika mikset voinut vaan yrittää ja olla ees tarpeeksi jollekkin, taisin tappaa sut viaton kaikkeen siihen mitä mulle on tapahtunut, sun piti näyttää mulle kuinka paljon mua rakastettaisiin jotta en voisi itse kadota koko maailmasta,onnistuit siinä,en voi aiheuttaa vanhemmilleni sitä tuskaa uudestaan ja se sattuu muhun ihan helvetisti.Mitä tein siis väärin että karma päätti kostaa,johtuiko se mustasukkaisuudestani,siitä että mulla on pakkomielle hallita ihmisiä,siitä että valehtelin tai vai siitä etten yksinkertaisesti ansaitse mitään ja sen takia multa viedään asioita pois.

 

"et sie tuollaisest määrästä liho"

"heität yli puolet ruuasta pois"

"otat tosi vähän ruokaa"

"syö"

"oot syöny nyt huonosti niin.."

"siusta huomaa että olet laihtunut"

"oon vaa huolissani susta"

 

Lopettakaa,lopettakaa! miten te jaksatte joka asiasta huomautella ja piikitellä,haluutteko mulle oikeesti paskan fiiliksen ja huonon olon näköjään,teen aina kaiken väärin enkä koskaan riitä,mulla on kaikki okei,turhaa ootte huolissanne ja arvostan kyllä huolenpitoanne mut kun kaikki on hyvin.

pitäis vaa ottaa itseään niskasta eikä valittaa tästä olosta,mut koska nää ajatukset ei tunnu hiljentyvän millään nii se tekee asiasta mahdottoman.