Ne kahlitsee, aukasee lukot kun kuolet

minä en ole katkera olen surullinen,ansaitsitko kuolemasi?olitko niitä ihmisiä jotka ryyppäävät päivästä toiseen ja pilaavat jonkun tuntemattoman elämän hyppäämällä rattiin.Olenko antanut sinulle anteeksi,ehkä minä olen,vaikka joskus tekisikin mieli huutaa,mieli luovuttaa,mieli käydä makaamaan maahan,mieli paljastaa koko maailmalle sinun nimesi,mutten tee mitään niistä,puren huultani sanomatta mitään. Saitko haluamasi lopun,kauniit hautajaiset ja sukulaiset ja perheen itkemään perääsi,oliko tämä ensimmäinen virheesi vai kerkesitkö tehdä niin monta kertaa,ajaa ihmisten päälle,turruttaa aivosi samalla niistä ajatuksista ja murheista.Aiheutitko läheisillesi huolta,oliko sinulla alkoholiongelma,maanantaina keskellä päivää sinä olit niin juovuksissa,pelästyitkö kun törmäsit minuun?mitä sinä sitten teit,minne menit?jätit minut yksin makaamaan maahan peloissani,onko miehekäs olo?Mitä jos kukaan ei olisi nähnyt sitä eikä oisi tiennyt onnettomuudesta,olisitko jättänyt minut yksin makaamaan maahan kivuissani,verta vuotavana,olisinko maannut siellä kuinka kauan,minuutteja tunteja?mitä jos oisin kuollut ja sinä vain pakenit,juoksit kauas pois,vaan sen takia koska pelkäsit jäädä kiinni siitä että olit kännissä.Katso nyt minua olen jumissa,en pääse eteenpäin sillä sinä olet mielessäni,sinä sait minut pelkäämään jokaista matkaa autolla,jokaista autoa ja asiaa joka liikkuu.Sinä pääsit pois parempaan paikkaan,toivottavasti et kuollut kamaliin kipuihin. Haluaisin vaan kertoa sinun saaneen anteeksi vaikka en ole päässyt tästä painajaisesta yli,kaikkihan joskus tekee virheitä,sinä pelastit sekä tuhosit elämäni joka saa minut hämmentymään. En halua kuolla sinun ansioistasi tajuan sen ja ilman sinua oisin koittanut itsemurhaa kenties onnistumalla tai sitten ei,sillä minulla oli niin kamalan paha olla eikä kukaan voinut auttaa minua ja vaikka kuka oisi sanonut mitä minä olin jo päättänyt lopettaa kaiken.

Kapuan portaat ylös vaikka hengästyttää,vaikka joskus tekisi mieli vaan lopettaa se ja purskahtaa itkuun,silti jatkan vaikka tiedän seuraavien askelten vihlaisevan jalkaani,vaikka minua turhauduttaa ja ihmiset tuijottavat,en vaan voi pysähtyä,puolessa välissä portaita tajuan olevani väsynyt ja nopeiden askelten sijaan pysähdyn sanomatta sanaakaan,pian tunnen jonkun koskettavan minua ja se aiheuttaa minussa erilaisia tunnetiloja,lämmön aalto kulkee lohduttavasti lävitseni ja päätän jatkaa kipuamista.

maanantaina: mun mahassa tuntuu lentävän tuhannet perhoset,jännittää niin paljon että mahaan koskee sekä ahdistaa jotenkin.Katson ulos autosta ja muistan jotain sellaista mikä saa silmäni kyynelehtimään,ei en saa itkeä ekana päivänä taksi kuski voi nähdä,vaivalloisesti saan pidettyä kyyneleet silmissäni ja olematta pilaamatta meikkiäni,viime yönä tuli nukuttua tosi huonosti,mietin koko ajan miten tää päivä menisi ja pelkäsin mokaavani.Viimeinkin saavutaan koululle,kaverin piti olla vastassa aulassa mutta kun pääsen sinne niin huomaan ettei ole,ekaluokkalaisia istuu portailla ja kokonainen luokallinen ihmisiä tuijottaa minua ja taksi kuskia joka kantaa reppuani,tunnen ahdistuksen ja sydämeni lyönnit tihentyvän,paniikki valtaa minut ja päätän kavuta mahdollisimman nopeasti portaat,unohdan sen tavan miten portaita mennään ja harpon vaarallisesti kaks porrasta kerrallaan paniikin vallassa ja tunnen katseet selässäni ja vilkaisen taakse ja he yhä katsovat kuinka menen keppien kanssa portaat.Ylös päästyäni yksi kaveri on naulakoilla,tervehdin ja olen itkun sekä paniikin vallassa jo,katselen muualle kuin kaveriini ja vastailen välillä,toinen kaveri ilmestyy ja säikäyttää minut takaapäin ja muistan vain sanoneeni "ootsä hullu,oisin voinut kaatua" Viimeinenkin kaverini ilmestyy ja he puhuvat kolmestaan,en pysty kuuntelemaan hyvin mitä he puhuvat sillä ajatuseni harhailevat vieläkin ja tunnen sydämen lyöntini rinnassani.Tullessani kotiin en halunnut puhua kenenkään kanssa,sulkeuduin huoneeseeni,jos multa kysyttiin jotain saatoin vastata tai olla vaan hiljaa ja itkin koko sen illan.

Tiistain: ainakin aamu alkoi paremmin,luottavainen fiilis eikä voisi mennä niin huonosti kuin eilen,meen istumaan taksikuskin saattelemana penkille,pian kaveri tulee ja vaihetaan pari sanaa,loputkin kamut tulee ja sit kiipeän portaat ylös monilla askeleilla joista pari oli horjuvaa.On ensiavun tunnit,katsotaan videota aivoinfarktista ja erilaisista onnettomuuksista,tunnen itseni todella surulliseksi,enkä jaksa edes peittää sitä,jään jumiin tiettyihin videon kohtiin ja muistot virtaavat vielä tuoreina mielessäni,en saa itseäni raiteilleni ja silmäni alkavat kostua,kaikki palaa flaspäkkeinä takaisin,ambulanssi,törmäys,leikkaukset.Tunnen itseni avuttomaksi,jalkaa särkee sekä menee vähän väliä tunnottomaksi vaikka vaihtelenkin jalkani asentoa.Tunnen itseni todella ulkopuoliseksi ja päädyn mietteisiin "tuleeko tämä olemaan aina tälläistä,kipeitä muistoja,ulkopuolisuutta,pahaa oloa,taisin ilmestyä elämääni liian myöhään ja se meni ohi" Tunnin jälkeen menen luokanvalvojani puheille,selittelen paljon tapahtunutta,näytän kuvia ja en voi kyyneleilleni mitään jotka valuvat poskia pitkin kun olen kuullut kymmenennettä kertaa "voi kamala oikeesti,siulla on koulu hyvällä mallilla,saat sen kolmessa vuodessa suoritettua,sun ei tarvi huolehtia yhtään mistään,kyl kaikki hoituu,oot kyl tosi rankkoja asioita joutunu kokemaan,ansaitsisit papukaija merkin,ai se on se juttu,luin siitä lehdestä" Keskellä opettajien huonetta minä itken ja purskahdan itkuun kuin pieni lapsi,yritän kuivata kyyneliäni ja luokanvalvojani katsoo minua säälivästi sanomatta mitään.