i am bearly breathing

Päivät vaihtuu toisiin, enkä vieläkään ole varma mikä päivä tänään on, tai mitä teen täällä. Sinä olet tehnyt minusta rikkinäisemmän kuin koskaan ennen. Pelkään kertoa totuutta sillä jos se leviää, olen tuhon oma. Jos avaan itseni sinulle niin juoksetko pois vai jäätkö.

ja mä kysyn sulta uudestaan ja uudestaan miks mun on kannettava tätä taakkaa yksin?ei näin painavaa lastia jaksa kantaa, tukehdun alle. Joka hetki on entistä vaikeampi hengittää. Jokainen yö tuo tuskani esille. Ne pitää mua hereillä jotten saisi unta. NE kuiskii mun korvaan. Hätkähdän hereille ja katson kelloa.. yksi, neljä, viisi, seitsemän, kymmentä yli seitsemän, puoli kahdeksan, varttia vaille kahdeksan ja mä oon niin väsynyt kaikkeen. elämään, unettomuuteen, näihin ajatuksiin, siihen etten tiedä rakastatko mua oikeesti vai käytätkö hyväkses, hymyilemiseen, tehtävien tekoon, kylmyyteen, siihen että vaikka ihmisiä on vierellä niin oon niin yksin.

Mun sydän on väsynyt lyömään, mun psyyke on horjunut, mä makaan maassa ase kädessäni. Miks kaikki huutaa mulle, etten oo tarpeeksi, että oon liian tyhmä, mä en kestä tälläistä painetta. Olkaa hiljaaa mä en jaksa.

mä elän ihan eri maailmassa kuin te. Mun maailmassa suru ja tuska on jatkuvasti paikalla eikä oo ketään joka saisi sitä muuttumaan. Mun maailmassa naurua ei kuule ja onnea ei olekkaan. Olen jossain pimeässä josta ei pääse pois, jossain minne auttavat kädet eivät yletykään. Mä puhun uupumuksesta ja ne vaa sanoo että se kuuluu elämää, viimenen vuosi nii tietenki on stressiä ja väsymystä mut te ette tajua. Kaikki vaan pahentuu joku päivä en enää nouse sängystä ylös, joku päivä en enää pese hiuksiani, joku päivä en enää syö. Jos onnellisuus pillereitä on niin voisin ottaa niitä kourallisen. Oon liian väsynyt pyytämään apua, liian väsynyt kylmiin öihin ja siihen suruun johon voisi tukehtua.

Tätä on jatkunut vuosia, joskus on helpompaa joskus taas vaikeaa. Haluan diagnoosin ja siihen pillerit jotta voisin jatkaa elämääni.