feeling just tired

Tokene ja avaa silmäs. Sä vaan heräsit taas sieltä hullusta maailmasta jossa mikään ei ole oikein päin.

Lopulta ei enää tuntenut mitään, ei rakkautta, ei lähimmäisyyttä, ei mitään, oli vain keho joka makasi vapaa-ajan ja joka ei saanut tehtyä tehtäviä. Oli ajatukset jotka jatko kulkuaan ja väsymys joka ei koskaan loppunut. Lopulta oli sanonut jo kaiken, kertonut olosta muttei kukaan sille mitään voinut tehdä, se vaan voi huonosti mitä sitten elämä jatkuu? jatkuvasti ärtynyt sekä sulkeutunut sisään sillä eihän kukaan ymmärtänyt millaiseen maailmaan olin taas jäänyt jumiin. Sitä jatkui ja jatkui kuukausia ja se kokeili mun rajoja. Se painosti tulemaan ulos, leikkimään taas niitä samoja leikkejä joita aikaisemmin leikittiin. Kuinka monta tupakkaa poltin aina kun tuntui että en saisi enää henkeä.
Kuinka monta kertaa mä katsoin niitä veitsiä kuin ne oisi olleet iso suuri avain poislähtöön? Kuinka monta kertaa pyyhin kyyneleitä ja hoin itselleni ettei se tunnu missään?

Sä sanot lauseen joka pysäyttää. "kiva nähä sut noin elossa, siis hymyilevän ja nauravan ku viimeks ei tullu mitään sellasta" Kuraattori kyselee paljon, ainoa minkä saan sanotuksi on se että viime kuukausina oon ollu väsyny ja huono olla. Kuittaan taas kaiken, meneekö huonommin kuin aiemmin vai paremmin ? keskivaiheilla. Ja sä vakavoidut lopuksi ja sanot että sitten pitää heti ottaa yhteyttä jos mielialat heittelehtii tai eroan mun poikaystävän kaa tai tulee ongelmia ettei tarvitse koko kevättä yksin kamppailla asioiden kanssa. ja taas kerran sanon sulle että juu kyllä musta sitten kuulee. Vaikken tiedä kuuleeko oikeestaan, korkeintaan mun kuolemasta.