niinkuin pieniä polkuja ranteessa on,hihan alle ne piiloon jää eikä kukaa tiedä et on onneton

kirjoittaminen on todellakin jäänyt aika huonoksi vaikka olen päivitellyt silloin tällöin "runo" muodossa ja lyhyesti.Aattelin kirjoitella pidemmin asioista sitten kun on aikaa ja jaksamista siihen ja haluan. Tarvitsisin niin kuuntelijaa elämässäni mut kaikilla tuntuu olevan niin kiire, toivoisin myöskin ymmärtämistä sille kun kerron miksi olen tehnyt niin kuin olen, tänään taas vähän hankalampaa olla tässä kaikkien niiden edessä sillä kipu on lähempänä mua hetki hetkeltä entistä enemmän. Viime aikoina monet vanhat haavat on auenneet ja traumat tulleet mieleeni liiankin tuoreina joka vaikuttaa koko hyvinvointiini erittäin suuresti. Yhtenä iltana sitä vaa huomasi kuinka oli valmis luovuttamaan ja aikomuksena vetää pää sekaisin pillereillä mut en tehnytkään sitä vaan annoin toisenlaiselle itsetuhoisuudelle vallan mut niin kuin kaikki sanoo elämä jatkuu se ei lopu yhteen repsahdukseen eikä kymmeneenkään,se loppuu siihen kun ei enää hengitä. Mä en oo luovuttamassa se on asia minkä tiiän liiankin hyvin,en oo valmis siihen. Tänään voin itkeä,huutaa ja hukkua pala palalta mutta huomenna hymyilen kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan.
Ihmiset satuttaa muttei se ole mikään yllätys, mutta se että joku tärkeä jättää taas kerran
viiltää syvimmiten  "kiitos ja hei"

 

 

nobody says it would be easy

suljen silmät koitan hengittää

katson veteen niin kirkkaaseen

sitten näen sen

pieni pää painuu veden alle

kädet räpiköivät vastaan

mutta turhaan

aikuiset ovat lähellä

mutta sekunnit tuntuvat minuuteilta

kun pohja lähestyy

ilme on kauhun sekalainen

joku tarraa pieneen käteen

ja nostaa sen takaisin pintaan

 ja lapset uivat kuin mitää

pahaa ei koskaan ollutkaan

mutta minä

muistan jokaisen pienen sekuntin

siitä kuvasta jonka olen

itse joutunut kokemaan

ja tuntuu kuin se ei loppuisi koskaan.

minä näen ne kaikkien niiden jaloissa

 

 vaikenen kuin muuri
sillä pelkään muiden reaktiota
sitä kuinka ajatusmaailmaani pitää
muuttaa tuttu ja turvallinen paha olo
ehkä haluan elää siellä ikuisesti
jotta voisin rankaista itteeni
elää kurjuudes monii vuosii
ja luovuttaa
iloisuus siit päästin irti
sillä kaikki mun ystävät oli tuntuneet menettäneet sen
miks haluun itkee lattialla
kuin voisin hymyillä
rankaisen itteeni virheistä
sillä uskon olevani huono ihminen
vaikkei se olisikaan totta



elämä on kuin kynttilä joskus palaa loppuun

hetken aikaa musta tuntuu hyljätyltä

väärältä ja epäaidolta

olen oma itseni mutta olenko sittenkää

olenko se luomus jotka muut ovat minusta luoneet

vai se joksi olen itse tullut

kuulenko kuisketta selkäni takana taas

siitä kuinka en osaa olla ihminen

en koskaan tiennyt mihin sitouduin

kun nimeni kirjoitin papereihin

en tiennyt joudunko helvettiin vai kukkamereen

mä en tiedä kuinka kauan ja minkä takia

mut tuntuu kuin eläisin väärässä paikassa väärään aikaan

ja niin kuin kukkien versot nousevat maasta

niin kauan minulla on aikaa hengittää

 

murra ranteeni uudestaan

se ei tunnu enää miltään

ei sen jälkeen mitä olen itselleni tehnyt

puhu taas niillä samoilla sanoilla

niillä jotka hukkuvat väkijoukkoon

keksi uudet valheet

uudelleen ja uudelleen

vaikka tiedät minun arvostaneen

totuutta enemmän



dont lie to yourself

ihmisiä joka puolella

hymyileviä teennäisiä valehtelevia

se jatkuu vaikkei sen pitäisi

sen kuuluisi loppua

tuijotuksia, katseet kohtaavat

 ja nopeat poispäin vilkaisut

ihan kuin en olisi huomannut

pistävää katsettanne

nopeat askeleet, kiire,kiire,kiire

mihin muka?

koko elämä aikaa mutta silti niin kiire

kaivan kirjeen laukustani

ja jätän sen penkille

jotta edes yksi joka sen huomaisi

ymmärtäisi ettei mihinkään ole kiire

vaan se on ihmisten omaa mielikuvaa

"kiire kotiin" istumaan ja tuijottamaa seiniä

valittamaan tylsyyttä

"kiire lapsien luokse"

makaamaan sohvalle ja katsomaan telkkaa

"kiire töihin"

tuskailemaan töiden pariin

se joka keksii parhaimman tekosyyn

ei oo koskaan elänytkään



will somebody understand what i feel inside

tunnen niiden kosketukset kaulallani

kuulen niiden kuiskeet korvissani

näen niiden veriset askeleet lattialla

ne ei anna mun olla

vaikka alkaa olla vaikea hengittää

ne piinaa ja kiduttaa joka päivä

ne kulkee mukana ne samat polut

ne merkkaa mut kuin karjansa

jättäen polttavat merkkinsä minuun

ne uhkaa kertoa kaikille kaiken jos en tottele

 

so what i have to say doesnt mean anything

for you but what the other says means a lot for you

 

 

is that fair im being sad and everybody else is happy

or when im sad is everybody else is sad because of i am.

 

If you gona lie,lie much better to me

because i know how you lie to me

everyday when im just kind and honest for you.

 

Be what you want to be

not want to others want to see

 

if you being real and people dont like you

and you are happy the way you are

is am have to being somebody else

because people will like me more

but its make me sad.

so do i have to be myself

or just somebody that im not?

 

Take the blade and just cut your skin

dont stop even its painful

just cut because people want to you

cut yourself.

Dont be brave be a loser,

just stopping the pain of your life.

one more time so you  will be dead.



sinä joka luet tätä rakasta itseäsi,sillä vain sinä olet itsesi pahin vihollinen

vuosi 2015, kyllä et voi mennä huonommin kuin vuosi 2014.

mitä saan näiltä vuosilta jotka elän?lisää vahvuutta itseeni kun kolhin itseni tarpeeksi pahasti?
lisää hyviä muistoja? lisää ihania ihmisiä elämääni? lisää rohkeutta ja sosiaalisuutta?lisää kokemuksia? lisää huonoja hetkiä? lisää ihmisiä joista haluaisin välittää mutten välitä? lisää hymyjä? lisää valheita ? lisää paljastavia katseita? lisää terän kanssa leikkimistä?lisää laihduttamista?lisää pettymyksiä? itkettyjä öitä? täydellistä sumua elämässä? todellisuudentajun menettämistä? rakkautta? menetyksiä? saattohoitoa? kipeitä muistoja?hyväksikäyttöä? uusia sairaala reissuja? itseni kadottamista? lisää sitä elämää joka ei tunnu enää miltään.

Sä tiesit tasan tarkkaa mitä mä ajattelin, sä tiesit mitä aikoisin sanoa,sä näit sen mun jokaisesta katseesta,jokaisesta liikkeestä ja mä kun taas vaan luulin että voisin saada jotain sellaista,jotain niin suurta vaikka sisimmäs tiesin ettei se tulisi koskaan tapahtumaan. sä kielsit kaiken,leikit tietämätöntä jotten mä nolaisi itseäni sen enempää.

 

Johtuuko tämä aina siitä kun peiliin katsoessa kuvajainen on tyhjä? kun oma kuva on niin iso että tekisi mieli särkeä koko peili? johtuuko se siitä etten pysty ottamaan kuvaa itsestäni ilman kyyneliä?

Teen uuden vuoden lupauksen,vuoden kuluessa mä muutun,en aijo elää enää hetkeäkään siinä ihmisessä josta en pidä,mä muutun sellaiseksi jolloin voin viimeinkin hyväksyä itseni tälläisenä. Luovuttamista ei ole olemassa sen jälkeen, epäonnistumisista rangaistaan ja alhaalta noustaan ylös lopulta, haluan näyttää joka ikiselle joka on minut painanut maahan sekä näyttää itselleni että pystyn siihen

tunnun usein olevani negatiivinen itseäni ja elämääni kohtaan,mun ajatukset kulkee helvetin usein siinä etten oo tarpeeks ja että tarvin rangaistusta toi on kirjoitettu vaan pari päivää sitten mut tänää tajusin jotain paljon parempaa kuin tuo.

mä tajusin sen, juoksen pakoo elämää,sen sijaa että voisin elää sitä niin kuin joka ikinen päivä olisi viimeinen. Mä meen aina sieltä mistä aita on matalin,pakenen omia ongelmiani vaikka se vain pitkittää sitä tuskaani. Aina puhun siitä kuinka haluaisin paljon kavereita ja haluaisin että joku huomaisi minut ja rakastaisi tälläisenä mutta miten kukaan pystyy jos en anna itseni olla sellainen kuin olen tai kun suustani tulee nykyään enemmän valheita kuin totuutta. Miten voisin olla onnellinen jos en edes itselleni myönnä että mulla on ongelmia joihin tarvitsen apua. Mun ei tarvi joka ikinen päivä hymyillä vaan muiden vuoksi,mun ei tarvitse valehdella sen takia että musta tykättäisiin,valheet aiheuttaa ongelmia ja muuraa mut syvempiin vesiin. Aina halusin niitä kavereita mutta nyttemmin oon tajunnut etten vaa yksinkertaisesti ole sellainen ihminen joka pystyy sellaiseen,sillä nykyäänkin tuntuu olevan vaikea nähdä niitä vähäisiä kavereita,sillä oon pitäny liikaa asioita sisälläni enkä pysty olemaan normaalisti kenenkään seuras, oikeestaa tapaamisiakin oon jännittänyt aina oli se ihminen kuinka läheinen ystävä mulle,ainoa kenen seuraa en aina jännittänyt oli anni. Ei ihmiset mua tuomitse jos kertoisin totuuden sen sijaa että annan sen kuumotella mun sisällä. Mä haluan päästä vapaaksi näistä kahleistani ja olla kuin muut mut jos haluan jäädä tänne valheiden ja viillettyjen ranteiden maahan niin en tule koskaan saavuttamaan sitä jota olen jo kauan halunnut.


mä oon antanut muiden jo kauan sanella mulle millainen mä oon vaikka totuus on se että itseäni mun pitää kuunnella. Oon  löytänyt maailmasta paljon pahaa ja sokaistunut kun pitäisi löytää elämän hyviä puolia,ehkä oon halunnut uskoa ettei mua pysty korjata tai että oon muita huonompi mut tänää sanon sen itselleni olen arvokas eikä kukaan voi muuttaa sitä edes sillä kuinka paljon haluaisi mun kuolevan tai kuinka arvoton olen eräille. Olen katsonut ja itkenyt ihmisten perään jotka on jatkaneet elämäänsä eteenpäin kun itse olen ollut niin rikki, olen katsonut kuinka muut on rämpineet kuopastaan ylös sekä olen huomannut kuinka en kuulu enää sellaisen ihmisen elämään joka oli mulle kerran koko elämäni siihen aikaan mut se että mulle tärkeimmät ihmiset on lähteneet ei tarkoita sitä etteikö mulla voisi olla elämää heidän jälkeensä tai että mun pitäisi ottaa niin rankasti heidän lähtönsä. Heidän lähtönsä voi tarkoittaa uuden alkua sekä sitä että he ovat tehneet tehtävänsä elämässäni,sillä jos se ei kestänyt nyt niin miksi se kestäisi myöhemminkään.

elämä on yksi suuri mysteeri ja ehkä mun täytyy uskoa että synnyin sen takia
että olin haluttu lapsi enkä aijo tuottaa pettymystä heille
on tietenkin useimpia päiviä jolloin en ole okei
muhun sattuu helvetisti
en pysty kertomaan kellekkään mitä tunnen
salailen asioita vaikka joku saa kuitenkin selville
ja ei musta ei tule äitini kaltaista
mut mä en suostu elämään tässä roolissa
niiku kaikki on sanonut mulle
jätä ne kuoret pois ja lopeta se esittäminen
mä en ole ujo,mä vaan pelkään liikaa