huomaan talven tekevän tulojaan,uupumus repii minua rikki ja syö suihinsa,kävin tänään lääkärissä enkä voinut olla tuntematta syvää pettymystä kun kuulin saavani painesukan ja jalan kanssa riittäisi vielä työtä kuukausiksi,pesua,rasvaamista,siteiden vaihtoa,eikö tämä koskaan lopu?Luuni oli hyvässä jamassa luutumassa ja leikkaus ajankohtaa katsottiin 2015 syksylle enkä pysty olla ajattelematta sitä,en haluaisi uuteen leikkaukseen.
en voi puhua sillä se on liian vaikeaa ja raskasta,kirjoittaminen on liian uuvuttavaa,mitään en jaksa tehdä itseni eteen ja huomaan olevani todella väsynyt. Väsynyt elämään taas kerran,ajatukseni hukuttavat minut pohjaan ja jalkani eivät jaksaisi enää seuraavaa askelta,en jaksa pyytää apua,en jaksa miettiä oletko jo luotani lähtenyt ja hyljännyt mut,sillä teet sen kuitenkin sillä en ole arvoisesi niin kuin en koskaan ole kenellekkään ollut. Miksi mitä minä teen niin väärin etten ansaitse olla rakastettu?etten ansaitse sitä että pitäisitte lupauksenne?että edes hetken aikaa estäisitte mua putoamasta? vaikenen eikä kukaan ymmärrä minua ja tuntuu kuin kukaan ei haluisikaan.
"katso nyt taas itseäsi,et osaa pukeutua oikein,et osaa meikata,tummat rajat kulkevat pitkin poskiasi sekä ripsarit ovat luomessa kiinni,olet liian ruma,hyödytön,katso nyt he pärjäisivät ilman sua,juttu luistaa kuin sua ei ees olisi olemassa, kyllä siun pitää olla hiljaa et ansaitse sanoa mielipiteitäsi, SINUSTA EI KOSKAAN TULE HYVÄÄ LÄHIHOITAJAA, "siun pitää paljon sitten tsempata vanhusjaksolle,etkö sie koskaan ajattele,siun pitäisi jo osata nämä asiat, hän ei osaa yhdistellä asioita,hän pärjää paljon huonommin kuin muut"
Sitä mieltä muut ovat minusta,ettei minusta ole lähihoitajaksi,ne nauroi kun kuuli kuinka huonosti lapsijakso meni,ai sie sait vaan ykkösen,mie sainkin kolmosen ((:"
miksei kukaan näe että oikeasti yritän toisinkin jotkut,että luen viikkokaupalla kokeeseen ja pärjään ihan hyvin mutta siltikään en opi niitä asioita tarpeeksi ja kuinka jotkut lukee silloin tällöin ku niitten tekee mieli ja saa hyviä numeroita ja pärjää,miksei kukaa näe kuinka luen uupumiseeni asti ja kuinka kokeessa tekisi mieli romahtaa kuin saan hädin tuskin pari lausetta paperille ja tunnen itseni maailman huonoimmaksi opiskelijaksi. Tekis mieli keskeyttää ja luopua omasta unelmastani..
jättäen mut hirttoköyden kanssa kahdestaan
sä lupasit lohduttaa mua kuin mulla oisi paha mieli
sä lupasit olla tukenani,mut nyt sä juokset
ovea kohti edes katsomatta taaksesi
mä tiedän sun kuulevan mun itkevän
mut se saa sut juoksemaan entistä kovempaa
sä jätit mulle vaan yhden vaihtoehdon
hirttoköyden jonka olen nyt ottanut käsiini
mitäs jos olisinkin antanut sinun ottaa kädestäni kiinni,antanut halata itseäni,ollut välittämättä muiden mielipiteistä,antanut kaiken tapahtua omalla painollaan,unohtanut omat tuntemukseni ja päästää sinut lähelleni,olisiko siitä tullut jotain? kaiken sen sijaan,otin käteni sinun kädestäsi irti,työnnyin kauemmas kun yritit halata minua,kun katsoit minua käänsin katseeni pois,sillä mieleni ei halunnut sinun pääsevän lähelleni,en halunnut raoittaa itseäni ja olla paljas sinun edessäsi,peloissani työnsin siut pois,katkaisin kaiken,yritit ottaa yhteyttä mutten halunnut vastata,en hyväksynyt pyyntöjäsi.Vuosienkin jälkeen en halua nähdä sinua tai kuulla sinusta se tuntuu liian ahdistavalta,mitä jos oisit saanut tietää kaikesta siitä mistä vain ne harvat tietää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
jokainen sana merkitsee jotain,avaa suusi vieläkun se on mahdollista (: