kuka minä siis olen (toivepostaus)

"jokainen näkee elämän eri tavalla,kokemukset muokkaavat sitä mitä ympärilläsi näet"
halusitte lisätietoja musta tässä niitä oisi:

1. täytän marraskuussa 17
2. perheessäni on isä,äiti ja broidi
3. olen ollut koulukiusattuna ala-asteella sekä yläasteella
4. oon noin 168cm pitkä normaalipainoinen tyttö
5. en osaa rakastaa sekä hyväksyä itseäni tälläisenä kuin olen
6. olen joutunut kolariin josta kuntoudun vieläkin
8. surullisena vetäydyn syrjään helposti
9. pienempänä uskoin jumalaan ja rukoilin joka päivä
10. pappani menetys kakkosluokalla oli minulle kova paikka
11. en ole koskaan seurustellut (en laske sitä yhtä kertaa)
12.olen vainoharhainen
13. olen aina halunnut tulla hyväksytyksi mutta huonoin tuloksin
14. olen ujo ja minun on vaikea ilmaista mielipiteitäni julkisesti
15. luotan helposti ihmisiin mutta on eri asia haluanko kertoa heille mitään
16. talvi sekä kesä saavat minut alakuloisiksi
17. asun tällä hetkellä kotona mutta tarkoituksena on hankkia piakkoin asunto
18. omistan huonon itsetunnon
19. en usko vanhempieni rakastavan minua
20. olen tosi herkkä
21. kavereideni seurassa yritän olla mahdollisimman oma itseni, mutta huomaan etten uskalla olla melkein kenenkään kanssa oma itseni,jätän helposti mielipiteeni sanomatta asioihin ja olen hiljaa jos sille päälle satun mutta hyvillä hetkillä saatan naurahtaa ihan mille tahansa, puhun jatkuvasti sekä olen helposti lähestyttävä.

22. vihaan paskan puhumista toisten selän takana, onneks karma antaa takaisin
23. elättelen toiveita omasta perheestä sekä lapsista
24. haluaisin uskaltaa tehdä niitä hulluimpia asioita
25. haluaisin tatuoinnin sekä lävistyksen
26. kuuntelen jos jollakin on murheita ja otan asiat vakavasti,yritän parhaani mukaan neuvoa ja olla läsnä
27. pidän lupauksistani kiinni enkä levittele muiden asioita vaan pidän ne itsellenä
28. tykkään nukkua pitkään ja valvoa
29. en tykkää olla huomion keskipisteenä ja se tuottaa minulle ahdistusta esim. esitelmät luokan eessä
30. kiinnyn ihmisiin liiankin helposti ja heistä tulee mulle elämäni keskipisteitä
31. pidän päiväkirjaa
32. kehun ihmisiä ja kerron helposti tunteistani
33. tykkään purkaa asioita kirjoittamalla
34. hermoilen helposti
35. haluaisin lähteä pois sanomatta sanaakaan ihan sama minne
36. näen painajaisia yleensä läheisistä ihmisitä
37. yleisin syy miksi olen myöhään hereillä on asioiden liika ajattelu
38. en tykkää olla kuvattavana
39. suihkussa oleminen saa minut rentoutumaan,joskus tuntuu kuin se puhdistaisi minut kaikesta
40. valehtelen mieluummin kuin kertoisin kaiken olevan huonosti,jälkeenpäin kadun sitä
41.en ole koskaan värjännyt hiuksiani

 

42.kuuntelen kaikenlaista musiikkia esim. hollywood undead,sia,janna,pyhimys ynnä muuta
43. olen eläinrakas ihminen
44. tykkään haleista
45. käytän ihan perus massavaatteita
46. ihastun helposti mutta pidän tiedon itselläni
47.  en oo yhtään taiteellinen ja omaan todella huonot suunnistus taidot
48. yritän olla tuomitsemasta muita ja olen mukava kaikille jotka ovat minulle mukavia
49. tykkään lukea kaikkia kauhukirjoja sillä lukiessa saan hetkeksi unohtaa oikean maailman
50. oon todella säikky jonka takia ihmiset välil nauraa mulle ku oikein kunnolla säikähdän heitä
51. nauran aika paljon ja saatan nauraa tyhjälle tai ihan tyhmiin asioihin joissa ei ole naurettavaa
52. tutustun mielelläni uusiin ihmisiin
53. en koe olevani tarpeeksi kenellekkään
54 ainiin melkein unohdin opiskelen sosiaali ja terveysalalla toista vuotta

mitä särkyneelle tehdään? ihmiset tietää poljetaan ja särjetään maahan

Suru voi olla kaipuuta tai ikävää,pysyvää tai haihtuvaa,tuskaa tai helpotusta,en tiennyt mitä suru oli kunnes sinä tulit elämääni ja osoitit sen,suru syyllistää miksen voinut käydä siellä,minulla oli muka kiire,olisi pitänyt järjestää aikaa sillä nyt on liian myöhäistä,sen voi kokea eri tavalla,eri paikoissa,toinen itkee yksin omassa huoneessaan,kolmas heittelee tavaroita seinään,neljäs tuijottaa silmät suurina tyhjillä silmillään vitivalkoisia seiniä,viides nauraa kuin hullu,ennen kuin huomaatkaan suru voi jäädä asumaan sinuun.
Mistä suru koostuu?pienistä,likaisista ajatuksista,pieleen menneistä ajoista,hukatusta ajasta,sanoista jotka joku muu on istuttanut sisääsi,kuiskauksista jotka kaikuvat huoneessa vaikka istut siellä yksin.

pelkään kun avaan itseäni vähän sulle,tiputanko sutkin pohjalle,niinkuin mulle kävi kuin vähän harhaan astuin,siin taas kuulen ne tutut sanat mieli huutaa älä usko jumalauta,se vaa haluu että välität jotta sittn se pääsee tekemään niin kuin muutkin,ketä voin uskoa jos en ihmistä joka sanoo että välittää ja haluu auttaa,mut silti se ajatus tulee mitä kun sekin repii maton alta ja rikkoo ne syvimmätkin haavat joihin kukaan muu ei pääse koskettamaan,en uskalla sanoa että huonosti menee ja kävelen tulisilla hiilillä joka päivä,en halua viedä iloas joka multa vietiin sillä tavalla,ettei tarvis aina olla huolissaan ja miettiä milloin toinen makaa arkussa,eikä tuntea niit pelkoi jotka saa sun sydämen pysähtymään,arvioimaan jokaista sanaa ja suodattamaan toisen valheet sillä kukaa ei kestä katsoa kuin jonkun tärkeän matkaa katsoo menevän kuiluun,siks kyyneleet silmis sanon hyvin menee vaikken oo tuntenut olevani kunnossa.Unohduksen tiellä yritän elää,unohtaen itseni sekä muut,unohtaen toivoni ja ajatukseni,jollakin tavalla mun täytyy unohtaa.

Luulin ettet koskaan kuullut toivettani, mutta sinä kuuntelit niitä niin  hiljaa ettet olisi paljastunut mutta kuudentenatoista vuosipäivänäni sinä päätit näyttää minulle, sinä päätit että on minun aikana saada rangaistus kaikesta siitä mitä tein väärin. Aiheuttaen  henkistä kuolemaa hiljalleen,ihmiset haihtuu hiljalleen pois,katoaa ja alan syytellä siitä itseäni,oma vika mikset voinut vaan yrittää ja olla ees tarpeeksi jollekkin, taisin tappaa sut viaton kaikkeen siihen mitä mulle on tapahtunut, sun piti näyttää mulle kuinka paljon mua rakastettaisiin jotta en voisi itse kadota koko maailmasta,onnistuit siinä,en voi aiheuttaa vanhemmilleni sitä tuskaa uudestaan ja se sattuu muhun ihan helvetisti.Mitä tein siis väärin että karma päätti kostaa,johtuiko se mustasukkaisuudestani,siitä että mulla on pakkomielle hallita ihmisiä,siitä että valehtelin tai vai siitä etten yksinkertaisesti ansaitse mitään ja sen takia multa viedään asioita pois.

 

"et sie tuollaisest määrästä liho"

"heität yli puolet ruuasta pois"

"otat tosi vähän ruokaa"

"syö"

"oot syöny nyt huonosti niin.."

"siusta huomaa että olet laihtunut"

"oon vaa huolissani susta"

 

Lopettakaa,lopettakaa! miten te jaksatte joka asiasta huomautella ja piikitellä,haluutteko mulle oikeesti paskan fiiliksen ja huonon olon näköjään,teen aina kaiken väärin enkä koskaan riitä,mulla on kaikki okei,turhaa ootte huolissanne ja arvostan kyllä huolenpitoanne mut kun kaikki on hyvin.

pitäis vaa ottaa itseään niskasta eikä valittaa tästä olosta,mut koska nää ajatukset ei tunnu hiljentyvän millään nii se tekee asiasta mahdottoman.

so im guietly so what

ihmiset kysyvät useammin mitä kuuluu ja tajuan ettei minulle ole väliä miten vastaan siihen kysymykseen,se vaikka kertoisinkin ongelmistani ei auta minua menemään eteenpäin tai pitämään mua paikoillani,se ei hyödytä mua mitenkään sillä vain minä itse voin päättää siitä miten voin ei kukaan muu,kukaan muu ei voi auttaa minua ja viedä tätä tuskaa pois,ehkä he voivat kuu nnella mutteivat osaa asettua asemaani,he voivat sanoa sanoja jotka tarkoittavat minulle ei mitään,he voivat kertoa kuinka tärkeä olen mutta jos tekosi puhuvat toista niin miksi uskoisin sinua?Tein sitä aina ennen puhuin ku paha olo yllätti,puhuin melkein kenelle vaan tuntemattomalle,läheiselle ystävälle,koska sillä ei ollut väliä,halusin vaan tietää että joku välittäisi ja halusin helpotusta olooni jota sain aina puhumalla ja itkemällä samaan aikaan,mutta samalla puhuminen toi minulle ahdistusta,syyllisyyttä siitä että menin edes kertomaan kenellekkään,kuka minä olen kenellekkään kertomaan kuinka vaikeaa "muka" minulla on ollut?

Nykyään minä puhun itseni kanssa niin hullulta kuin se kuullostaakin,puhun ääneen asioista joita salaan ja silloin seinät ovat paikallaan kuuntelemassa, se taas alkaa samat asiat toistuu,kaavakkeet joita en tunnu haluavan lopettaa,mutta ei se haittaa sillä en usko että kukaan huomaa sitä.

iltaisin kierin sängyssä kivun takia, öisin herään siihen jotta voisin kääntää kymmenettä kertaa kylkeäni ja aamulla olen väsynyt enkä jaksaisi nousta sillä missään ei ole mitää järkeä taaskaan, menen kouluun, olen iloinen mutta se tunne ei koskaan täytä minua, katson ikkunasta ulos ja salaa toivon ettei minua olisikaan, ne tutut ihmiset kävelee ohi tai jää hetkeksi juttelemaan ja ainoa minkä tunnen on suuri tyhjyys sisälläni joka saa minut hämilleni , kaipaan niin paljon niitä tuttuja ja turvallisia ihmisiä mutta elän väärässä maailmassa jossa se ei ole mahdollista minulle, pahan olon tullessa, käyn läpi joka ikisen numeron puhelimessani, kirjoitan sanat jotka haluaisin sanoa mutta pyyhin ne heti pois, eihän minulla ole ketään ketä viitsisin vaivata asioillani, tukehdutan itkuni tyynyyni ja valvon kauan miettien.

Kuraattori, hän vain puhui ja puhui enkä saanut sanottua mitään, tuntui kuin hän olisi kertonut enemmän omista asioitaan kuin minä ikinä siellä ahdistavassa pienessä huoneessa,sen takia minä en voi puhua ammattilaiselle. Tunnen vihaa sisälläni itseäni sekä muita kohtaan, sisälläni välillä kiehuu, haluaisin heitellä tavaroita pulpetteja, viiltää keskellä luokkaa, hätistäät kaikki ihmiset ympärilläni jotka muka välittävät minusta, sillä se tuntuu suurelta valheelta, silti välillä katson ihmisiä ja toivoisin voivani alkaa itkeä ja käpertyä jonkun syliin. mitä tämä kaikki tarkoittaa edes?

Tajusin menettäneeni aina ne joista välitän eniten ja ne joiden takia jaksan, en jaksa enää valheita tai jättämistä sillä sattuu nähdä joku niin tuntematon ihminen lähellä joka ei merkitse kummallekaan mitään.

juorutaan ja teeskennellään mut kaikki on toisin ulkona

Sain jonkun joka oli miulle enemmän  kuin oma äiti ja nyt se on poissa ja taas mietin mitä teen väärin että mut voi vaa jättää ilman mitään,ilman sanoja,ilman vastauksia,sano vielä että soita sitten kun meet takas sairaalaan ja niin mä tein,jokainen meni vastaajaan,fb viestin katsoit muttet vastannut,päätän etten tee tästä mitään suurta vaan kiitän häntä hänen ajastaan ja päästän irti.Samat mietteet tulee päähän,mikä mussa on vikana että aikuinen ihminen jättää mut tällee?oisin halunnut nähdä hänet viimeisen kerran ja antaa hänelle kortin ja kiittää kaikesta siitä mitä hän puolestani teki,siitä kuinka hän aina piristi,jopa se kun oksensin sairaalassa hän vaa sanoi nauraen että jos jotaa hyvää pitää tästä löytää nii ainakin se oksennus haisee suklaavanukkaalta kun mä itkin hän sai mut hymyilemään,kun mua sattu hän sai ajatukseni muualle,kun hän lähti sairaalasta,mä itkin sillä jäin yksin sinne sänkyyn,jäin ilman mitää turvaa ja yllätyksekseni se mikä oli vaan tuttavallisuutta minulle ja ei vielä mitään suurta,hän jätti numeronsa pöydälleni ja kirjoitti että soita miulle leikkauksen jälkeen,seuraavana päivänä hän tuli tapaamaan minua ja kolmena muunakin sen jälkeen vaikkei hänen olisi tarvinut,silti hän aina tuli,tuntematon ihminen,toiselta paikkakunnalta,parina kertana hän maksoi ja toi miulle jäätelöä.Omasta elämästään huolimatta hän ilmestyi sairaalaan varta vasten minua katsomaan ja se on jotain suurta.Tää ihminen jää mulle mielee enemmän hyvällä kuin pahalla.Hänenlaisiaan on harvassa.


Sairaala kokemus joka on viimeinkin ohi toi paljon uusia näkemyksiä maailmasta,näin aivan uuden puolen ja ne kaikki ihmiset jotka olivat sairaala-aikana kanssani jäivät mieleeni positiivisesti,jopa ne joita epäilin,tuntemattomien ihmisten seurassa 6 hengen huoneessa viikosta toiseen jossa vaihtuu usein potilaat kaikki muut paitsi minä,monet säälivät minua sekä antoivat tukea ja omaa viisauttaan,näin erilaisia potilaita,syöpä,aivovamma,jalkavamma,käsivammä,päävamma,löysän ihon leikkaus potilas,heitä oli paljon.Sairaala aikana juttelin paljon erilaisten ihmisten kanssa ja tulin toimeen hyvin,nää vieraat ihmiset katso kuinka mie itkin aina kun kotiinlähdön sijaa tuli uusi leikkaus ja se kun sain kaikista suurimman huonoimman uutisen,kuolio jalassa tietyissä kohtii joka tarkoitti sitä että kuolleen ihon joutui leikkaamaan kokonaa pois,samassa huoneessa ollut keski-ikäinen rouva joka oli pääsemässä kotiin,käveli sänkyni luokse ja katsoi mua hetken aikaa ja sanoi "enkelit olkoon siun kanssasi ja kantakoon sinua tämän koko matkan"ääni alkoi väristä kun hän sanoi loppusanoja sillä itse itkin vuolaasti ja äänekkäästi,hän peitti kasvonsa jollain paperilla sillä hänkin meinasi alkaa itkeä,sitten hän keräsi itsensä ja halasi minua.

 

Seison paikallani ja mietin minne suuntaan lähtisin,kaikki tiet tuntuvat samoilta vanhoilta ja tunnen olevani loukussa,oikealle vai vasemmalle,suoraan vai taaksepäin, koilliseen vai lounaaseen,kaakkoon vai luoteeseen?en uskalla ottaa askeltakaan jonka takia käperryn seinää vasten ahdistuneena,mitä teen,vanha vai uusi minä,ujo vai nauravainen,itsetuhoinen vai iloinen?jatkan valehtelua kaikille ehkä jopa itselleni,en tiedä olenko oikeasti iloinen vai leikinkö vaan,ainoa jonka tunnen on taakka harteillani jota haluiaisin niin kovasti avata kertomalla jollekkin joka ymmärtää mutta siltikään en voi tehdä sitä, oma itseni ei salli sitä heikkoutta tapahtuvan. Kaksi kuukautta valui hukkaan ja minä tein
sen sillä epäonnistunut lapsi olenkin. haluaisin vaan kääriytyä jonkun turvalliseen syliin mutta missään en saa hengähtää sillä pitäisihän minun muistaa ettei tämä painajainen tule koskaan olemaan ohi.on vaan niin helppo palata vanhoihin tapoihinsa kuin onnellinen elämä ei sovikkaan.
ps pian teen postauksen itsestäni tänne kuin sitä on toivottu

sinä unohdit minut niin kuin kaikki muutkin
talloit päälleni kun sinua tarvitsin
rikoit minut
vaikka minä välitin sinusta enemmän kuin kestään
vaikka halusin vaan painaa pääni syliisi
vaikka yritin riittää sinulle
halusin aina olla kaunis
halusin osata pukeutua
mutta minä epäonnistuin
en koskaan ollut sitä mitä yritin
sinä et halua minua
sinä et välitä minusta
yritin pysyä elämässäsi
mutta turhaan
valvon yöt takiasi
sinä hukutit minut veteen

somedays its just the same nightmare

istun etupenkillä,katson lasittunein silmin eteen,olen autojen seassa,enkä pysty tekemään mitään muuta kuin puhumaan normaaleista asioista sekä hymyillen väkinäistä hymyä,minua pelottaa ihan liikaa ympäröivät autot,ohi ajavat skootterit,ohittelevat autot,risteyksistä pieniin väleihin tunkevat ajoneuvot,rekat jotka tulevat vastaantulijoiden kaistalla,sitten se tapahtuu punainen auto ajaa eteen,opettaja ei jarruta vaan jatkaa samalla kovalla nopeudella ja painan käteni suoraksi eteenpäin ajattelematta mitään muuta kuin itseni suojelua,kuluu sekuntteja avaan pelosta suljetut silmäni ja tajuan että se auto tulikin risteyksestä viereiselle kaistalle,riuhtaisen nopeasti kädet pois edestäni ja katson nolona ikkunasta ulos ja toivon ettei kukaa huomannut mitä juuri tein.Tunnen vieläkin kuinka sydämeni lyö jättäen lyöntejä välistä.


Kävelen kuin jokaisella askeleella maa voisi romahtaa altani,hiljaa mutta nopeasti,katseeni kiertää uutta paikkaa,varovasti katsoen tuntemattomiin huoneisiin,kun joku tulee vastaan käännän katseeni maahan ja jos joku sanoo sanankin pelkään sanovani jotain mikä laukaisee ihmisessä reaktion,käyn istumaan siihen mihin minut ohjataan,hän esittelee tiloja ja kertoo paikasta edessäni,kuuntelen jokaisen sanan sekä kuuntelen kaikkia ääniä varuillani,näen mielessäni kuinka joku tulee ja laittaa köyden kaulan ympärilleni ja vetää siitä,samalla hetkellä joku koputtaa oveen ja samalla astuu sisään,ainoa minkä näen on tumma hahmo ja käännyn varovasti ympäri kuullakseni mitä asiaa hänellä on,hän viipyy vaan hetken ja sen jälkeen sulkee oven ja katoaa siihen asuntoon.Ehkä pimeys veti hänet luokseen vaikkei kukaan sitä voinut nähdäkkään ja minä näen silmistäsi ettei kukaan voi koskaan auttaa sinua,että sinut vedettiin sinne mistä ei pääse ulos edes lääkityksellä.

Harhailen metsässä,puita on loputtomasti,maa on veltto ja märkä ja jokaisella askeleella painun vähän alaspäin,kukat eivät kasva ja puut heiluvat kovan tuulen mukana,tuuli kuljettaa sanoja mukanaan "juokse.."säikähdän katson ympärilleni enkä näe ketään tai mitään "..ennen kuin on liian myöhäistä" tuntuu etten saa henkeä pelkoni takia ja huudan "kuka sinä olet?en voi enää paeta tätä kaikkea" tuuli loppuu niin nopeasti kuin se alkoikin ja en kuule enää yhtään mitään.Mitä  voisin tehdä,juosta loputtomiin metsässä niin kauan kunnes väsyisin ja joku käyttäisi mut loppuun,minne päin edes juoksisin,eihä täällä.. jokin takertuu minuun ja alkaa vetää alaspäin,enkä pääse irti,pimeän seasta kuuluu oksien rapinaa ja liikehdintää,tumma hahmo ilmestyy ihan viereeni hetkessä, "miten hän.." hän ojentaa kätensä jossa on veitsi,enkä näe hänen kasvojaan sillä ne ovat niin syvällä hupun sisällä,huomattuaan etten tee mitään hän työntää veitsen käteeni ja katoaa pimeyteen aivan samalla tavalla kuin hän tulikin,uppoan vähän syvemmällä ja kuulen taas tuulen humisevan tuoden erillisiä sanoja mukanaa " oksettava.. ruma.." pyristelen vastaan mutten voi. Peitän kädelläni kasvoni ja sanat muuttuvat lauseiksi "näitkö hänen ilmeensä?olet arvoton,olet tuhlannut aikaan syömiseen ja kai huomaat ne paheksuvat katseet kuin syöt,sinä haluat sitä enemmän kuin ennen,olen nähnyt ilmeesi,mikset tekisi sitä nytte,eihän sillä ole mitään väliä,olethan niin nauravainen ihminen ja ovathan ihmiset olleet sinulle surkeita,palkitse itsesi,anna mennä,eihän kukaan saa tietää siitä.
Epäröin kyyneleet silmissä,mutta sehän on totta olen arvoton,jos vaan vapauttaisin itseni.
Kaksi syvempää ja neljä pienempää eivätkä ne katoa koskaan iholtani.

how something can destroy myself so good, when i didnt even care