its war inside my head

palaa siihen päivään kun joku halaa sua.muistatko vielä kuinka lämmin se hali oli?muistatko mitä sanoin sydän pamppaillen?,muistatko miten sait mut rauhoittumaan?muistatko kuinka paljon se hali merkitsi minulle?muistatko kuinka en halunnut päästää irti?muistatko kuinka vannoin välittäväni susta?mä muistan,tiesitkö että minuun sattui kun ekaa kertaa kuulin ne sanat suustasi?tiesitkö että halusin tappaa itseni sen takia?tiesitkö että elämäni on palasina?tiesitkö että että oon romuna..

kaipaan sitä kuinka pääsin hetkiksi pakoon tätä kaikkea siihen hetkeen kun aina halasin sua,enää en pääse halaamaan sua enkä voi jatkaa pakenemista.

mun keho kertoo teille tarinan mun elämästä
tietyistä hetkistä
siitä kuinka hyvin oon kohdellut itteeni
niistä kuinka oon jättäny pieniä näkymättömiä jälkiä
sekä siitä mitä olen jättänyt tekemättä
joku vois sanoa mun olevan kunnossa
sillä siltä vaikutan varmasti koulussa
nauran,hymyilen,heitän läppää ja juttua lentää
välittämättä kenenkään ystävieni ajatuksista
olen siis kunnossa vai?
kyllä kaikki on hyvin koulussa
mutta kun ilta saapuu en tiedä mitä tehdä
purkaa ahdistus parin kuukauden tauon jälkeen viiltämällä?
tunteet vyöryy sisääni ja ajatukset tulee jotka
saa mut ajattelemaan ei toivotulla tavalla
ja silloin tiedän olevani rikki
ja koulussa haluan vaa olla ehjä
edes sen pienen hetken kun nauran


Ulkona sataa ja yleensä tykkäisin tälläisestä päivästä mutten tänään.Kaverit kyselee paljon mutta antaa vähän

Typerät ihmiset.Kahen kuukauden jälkeen aattelit vaa tulla kysymään mun kuulumisia ja näin.Miksi ainoo kysymys joka tulee mieleen.et välitä ajattelet vaa itteäs,taasko siulle menee huonosti?Sä satutit mua tajuukko,mä sentää välitin susta mut sä kohtelit mua kuin roskaa.Et voinut koskaa soittaa tai ees viestiin vastata,et voinut halata,torua mua vaa mun valinnoista.Mä en jättänyt sua niin kuin sä jätit aikoinas mut ja nyt sä vaa tuut ja oot muka kiinnostunut mun elämästä.Ehei ei käy.Sä et koskaa halunnu mua vaa ne asiat jotka mulla oli,sulle tärkeintä oli millä mä tulisin siun luokse,siulle ei koskaan ollut pää asia että se olisin minä joka oisin siinä sun eessä sekä vieressä.Sä oot niin kuin kaikki muutkin,itsekäs,paskapää mut sanotaako näin me ollaan ihan samaa maata.

Kerrankin joku sanoo aidosti asiat "voin aina kuunnella mut ongelmiis en haluu sotkeutua"jäin miettimään mitä se sitten loppupeleissä tarkoittaa?kukaa ei oo koskaan sanonut noin ja oikeastaa se on hyvä että tiiän missä mennään.

Mitä jos poistaisin blogini,fb ja kaikki yhteydet sosiaalisesta verkosta,tuhoaisin sim-korttini ja heittäisin puhelimeni pois,ottaisin kaikki rahani mukaan ja ottaisin junan kauas pois.Aloittaisin uuden elämän jossakin muualla ja jäisin sille tielle ainiaaksi.


anna minun nukahtaa tähän yöhön ja niihin seuraaviin
anna jonkun bakteerin levitä minuun ja viedä kokonaan pois
sillä mikään ei ole muuttunut,maailma on pyöreä
ja ihmiset katsoo mua samalla tavalla kuin ennen
ja minä hölmö kuin luulin kaiken muuttuneen
yöt ovat pitkiä kuin sinä tulet muistoihini
sillä ehkä minä jopa aloin retkahtaa sinuun ja pahasti
toivottavasti nautit kaikesta kulta
sillä minä tein kaiken sinua varten
mutta sinä heitit kaiken sen hukkaan
sinä ajoit minut hulluksi,kuoleman partaalle
enkä minä pärjännyt sille kaikelle


Ne kahlitsee, aukasee lukot kun kuolet

minä en ole katkera olen surullinen,ansaitsitko kuolemasi?olitko niitä ihmisiä jotka ryyppäävät päivästä toiseen ja pilaavat jonkun tuntemattoman elämän hyppäämällä rattiin.Olenko antanut sinulle anteeksi,ehkä minä olen,vaikka joskus tekisikin mieli huutaa,mieli luovuttaa,mieli käydä makaamaan maahan,mieli paljastaa koko maailmalle sinun nimesi,mutten tee mitään niistä,puren huultani sanomatta mitään. Saitko haluamasi lopun,kauniit hautajaiset ja sukulaiset ja perheen itkemään perääsi,oliko tämä ensimmäinen virheesi vai kerkesitkö tehdä niin monta kertaa,ajaa ihmisten päälle,turruttaa aivosi samalla niistä ajatuksista ja murheista.Aiheutitko läheisillesi huolta,oliko sinulla alkoholiongelma,maanantaina keskellä päivää sinä olit niin juovuksissa,pelästyitkö kun törmäsit minuun?mitä sinä sitten teit,minne menit?jätit minut yksin makaamaan maahan peloissani,onko miehekäs olo?Mitä jos kukaan ei olisi nähnyt sitä eikä oisi tiennyt onnettomuudesta,olisitko jättänyt minut yksin makaamaan maahan kivuissani,verta vuotavana,olisinko maannut siellä kuinka kauan,minuutteja tunteja?mitä jos oisin kuollut ja sinä vain pakenit,juoksit kauas pois,vaan sen takia koska pelkäsit jäädä kiinni siitä että olit kännissä.Katso nyt minua olen jumissa,en pääse eteenpäin sillä sinä olet mielessäni,sinä sait minut pelkäämään jokaista matkaa autolla,jokaista autoa ja asiaa joka liikkuu.Sinä pääsit pois parempaan paikkaan,toivottavasti et kuollut kamaliin kipuihin. Haluaisin vaan kertoa sinun saaneen anteeksi vaikka en ole päässyt tästä painajaisesta yli,kaikkihan joskus tekee virheitä,sinä pelastit sekä tuhosit elämäni joka saa minut hämmentymään. En halua kuolla sinun ansioistasi tajuan sen ja ilman sinua oisin koittanut itsemurhaa kenties onnistumalla tai sitten ei,sillä minulla oli niin kamalan paha olla eikä kukaan voinut auttaa minua ja vaikka kuka oisi sanonut mitä minä olin jo päättänyt lopettaa kaiken.

Kapuan portaat ylös vaikka hengästyttää,vaikka joskus tekisi mieli vaan lopettaa se ja purskahtaa itkuun,silti jatkan vaikka tiedän seuraavien askelten vihlaisevan jalkaani,vaikka minua turhauduttaa ja ihmiset tuijottavat,en vaan voi pysähtyä,puolessa välissä portaita tajuan olevani väsynyt ja nopeiden askelten sijaan pysähdyn sanomatta sanaakaan,pian tunnen jonkun koskettavan minua ja se aiheuttaa minussa erilaisia tunnetiloja,lämmön aalto kulkee lohduttavasti lävitseni ja päätän jatkaa kipuamista.

maanantaina: mun mahassa tuntuu lentävän tuhannet perhoset,jännittää niin paljon että mahaan koskee sekä ahdistaa jotenkin.Katson ulos autosta ja muistan jotain sellaista mikä saa silmäni kyynelehtimään,ei en saa itkeä ekana päivänä taksi kuski voi nähdä,vaivalloisesti saan pidettyä kyyneleet silmissäni ja olematta pilaamatta meikkiäni,viime yönä tuli nukuttua tosi huonosti,mietin koko ajan miten tää päivä menisi ja pelkäsin mokaavani.Viimeinkin saavutaan koululle,kaverin piti olla vastassa aulassa mutta kun pääsen sinne niin huomaan ettei ole,ekaluokkalaisia istuu portailla ja kokonainen luokallinen ihmisiä tuijottaa minua ja taksi kuskia joka kantaa reppuani,tunnen ahdistuksen ja sydämeni lyönnit tihentyvän,paniikki valtaa minut ja päätän kavuta mahdollisimman nopeasti portaat,unohdan sen tavan miten portaita mennään ja harpon vaarallisesti kaks porrasta kerrallaan paniikin vallassa ja tunnen katseet selässäni ja vilkaisen taakse ja he yhä katsovat kuinka menen keppien kanssa portaat.Ylös päästyäni yksi kaveri on naulakoilla,tervehdin ja olen itkun sekä paniikin vallassa jo,katselen muualle kuin kaveriini ja vastailen välillä,toinen kaveri ilmestyy ja säikäyttää minut takaapäin ja muistan vain sanoneeni "ootsä hullu,oisin voinut kaatua" Viimeinenkin kaverini ilmestyy ja he puhuvat kolmestaan,en pysty kuuntelemaan hyvin mitä he puhuvat sillä ajatuseni harhailevat vieläkin ja tunnen sydämen lyöntini rinnassani.Tullessani kotiin en halunnut puhua kenenkään kanssa,sulkeuduin huoneeseeni,jos multa kysyttiin jotain saatoin vastata tai olla vaan hiljaa ja itkin koko sen illan.

Tiistain: ainakin aamu alkoi paremmin,luottavainen fiilis eikä voisi mennä niin huonosti kuin eilen,meen istumaan taksikuskin saattelemana penkille,pian kaveri tulee ja vaihetaan pari sanaa,loputkin kamut tulee ja sit kiipeän portaat ylös monilla askeleilla joista pari oli horjuvaa.On ensiavun tunnit,katsotaan videota aivoinfarktista ja erilaisista onnettomuuksista,tunnen itseni todella surulliseksi,enkä jaksa edes peittää sitä,jään jumiin tiettyihin videon kohtiin ja muistot virtaavat vielä tuoreina mielessäni,en saa itseäni raiteilleni ja silmäni alkavat kostua,kaikki palaa flaspäkkeinä takaisin,ambulanssi,törmäys,leikkaukset.Tunnen itseni avuttomaksi,jalkaa särkee sekä menee vähän väliä tunnottomaksi vaikka vaihtelenkin jalkani asentoa.Tunnen itseni todella ulkopuoliseksi ja päädyn mietteisiin "tuleeko tämä olemaan aina tälläistä,kipeitä muistoja,ulkopuolisuutta,pahaa oloa,taisin ilmestyä elämääni liian myöhään ja se meni ohi" Tunnin jälkeen menen luokanvalvojani puheille,selittelen paljon tapahtunutta,näytän kuvia ja en voi kyyneleilleni mitään jotka valuvat poskia pitkin kun olen kuullut kymmenennettä kertaa "voi kamala oikeesti,siulla on koulu hyvällä mallilla,saat sen kolmessa vuodessa suoritettua,sun ei tarvi huolehtia yhtään mistään,kyl kaikki hoituu,oot kyl tosi rankkoja asioita joutunu kokemaan,ansaitsisit papukaija merkin,ai se on se juttu,luin siitä lehdestä" Keskellä opettajien huonetta minä itken ja purskahdan itkuun kuin pieni lapsi,yritän kuivata kyyneliäni ja luokanvalvojani katsoo minua säälivästi sanomatta mitään.

and you are just lost

Olitko koskaan edes todellinen? vai näinkö vain unta ja harhaa ja nyt tunnen tyhjemmäksi kuin koskaan itseni ja se sattuu nähdä totuus ja se sattuu ettei kukaa nää kyyneleitäni vaikka itkisin ihan teidän vieressänne, te revitte mut rikki enkä jaksais enää pysyä pystyssä, enkä jaksa enää taistella tätä vastaan, haluisin vaa lyyhistyä maahan koskaan siitä nousematta, ja se johtuu vaan teistä.
mä en pysty tähän sittenkään vaikka luulin niin, en osaa olla onnellinen, en osaa olla iloinen  sillä aina mun ajatukset pudottaa mut maahan ja ne tunteet ne saa mut tuntemaan etten olisi edes ihminen tai että mut ois eristetty muusta maailmasta ja mä ymmärrän olin liian kauan poissa enkä tiedä tuleeko mikään olemaan enää koskaan ennallaan.
Ja kun ne katsoo mua vaan nyökäten ja jättäen hiljaisuuden, en voi olla tuntematta itseäni huonoksi ihmiseksi.

öisin katon ikkunast ja voin vaa toivoo jotain parempaa

"Pienistä puroista kasvaa isoja" Kun ei puhu eikä pukahda,jättää sanat ja asiat itselleen,kietoo kaiken sen pahan pois vaan jotta voisi edes hetken aikaa elää,sitä elämää jota ennenkin.Mutta sitten tajuaa ettei se ole niin helppoa,saat yhden asian pois niin toinen tulee tilalle ja niin ees päin.

Joka päivä kuulen sitä samaa kysymystä joltakin ja he saavat aina saman vastauksen,ajatuksilla ei ne halua oikeesti tietää, ne kysyy vaan sen takia ku on kohteliasta.

Olen pitänyt itseäni pystyssä koko tämän ajan, viikon ajan purrut hammasta ja työntänyt kaikki ne ajatukset pois, antanut kyyneleiden valua, antanut itseni tuijottaa seiniä, sillä tyhjällä ilmeellä, olen yrittänyt tehdä tehtäviä ja lukea kokeisiin, sillä niinhän ihmiset tekevät. Mutta jossakin vaiheessa tiedän etten pysty enää siihen, sillä asiat alkaa käymään rankaksi.

Juuri kuin aloin luulemaan ettei mitään niin pahaa voisi tapahtua, niin sieltä tulee piste i:n päälle. Menneisyys ja siellä olevat asiat kummittelevat, oma minäkuvani, huono itsetunto, alakuloisuus, kaikki ne ajatukset, kahden lemmikin kuolema, onnettomuus, jalan hyväksyminen epämuodostuneena, useat leikkaukset, sairaalareissu, sen miehen kuolema, ei en ole päässyt niistä asioista yli en todellakaan, miten voisin yksin saada kaikki noista niin selviksi miun päässäni, kaveri/ystävyys suhteiden päättyminen, ontto olo sisällä ja nyt mun mummo laitettiin saattohoitoon.

Pientä verrattuna teidän elämäänne ehkä?mutta liian suuria mulle.

päiväkirja merkintöjä alkuvuodesta
29.1.2014
istun tyhjiössä,sumussa,pimeässä yksin ei ketää kelle voisin kertoa totuuden
"en haluis elää enää yhtää päivää" sattuu,itkettää,saanko mennä takaisin sinne
ja hypätä,en näe enää mitää syytä,haluisin vaa luovuttaa,olo pahenee
kaikki katoaa,haluun sun ymmärtävän,ei kukaa välitä
ihmiset tulee ja menee mut mikää ei oo pysyvää
mä luovutan.älä katso mua noin kuin oisin suuri virhe,taakka sulle,este tiellä.

23.2.2014
tuntuu etten yhtää ymmärtäis sua,oot tosi kylmä mua kohtaa
vastaat yksittäisillä sanoilla ja ne katseet,mitä mie tein väärin
mikä mussa on vikana?älä lähde ole niin kiltti
en kestäis sitä.

you are lying to me,you think im so stupid to believe that
no im not,so you treat me like a shit.
Im like a rubbish for you guys,so thanks for that
i cant believe for nobody,i cant just life like this
i hate you,i can see how you stare at me
you are just like the other ones,you dont really care
how are you? who would i ask for they
if they arent intresting of my life
i hate myself,my life and fake friends
every time when im saying i kill myself
they say "no you dont"
but i dont no even one reason to stay

leikitäänks me taas kuurupiilosta,sie piiloudut ja mie etsin
mut sie piiloudut niin hyvin etten koskaa löydä sua
kun sanat ei merkkaa mitää
se sama katse joka katsoo mua päiväst toiseen
saa mut miettimää oliks kaikki totta vai valhetta?
sanoiks ne asiat mun mieliks
näin siun ilmeest totuuden
ja samal hetkel tuntu että kaikki ois vaa kadonnu.

 

 

maybe someday im free

Miksi minua koetellaan,annetaan uusi sysäys pimeyteen jotta heikkona tippuisin alas saakka,muttei se mene niin ei enää,olen vahvempi kuin aijemmin ja pääsen tämän yli vaikka tällä hetkellä se sattuu niin helvetisti.Karman laki vai niin ne sanoo,huono tuuri vai yritetäänkö mulle vihjata jotain.Tää vuosi on yhtä helvettiä,alakuloisuutta alusta saakka ja itsemurha ajatuksia siihen saakka kunnes makasin maassa jalka poikki.

"äiti huutaa olkkarista ja tunnen kuinka sydämeni jättää lyönnin välistä,kurkkua kuivaa ja hetken aikaa luulen kaiken olevan okei,mitään ei käynyt,huh..mutta sitten kuulen sen "ei hemmetti" äiti kiiruhtaa ulos nopeasti ja ulko-ovi menee kiinni.En enää pysty olemaan kasassa alan itkemään niin kovaa että huudan samalla,parin minuutin päästä kokoan itseni ja pelonsekaisin tuntein odotan että äiti tulee sisällä,oven ääni käy ja kerään rohkeuden ja kysyn "no?"ja se vastaus oli se jota pelkäsinkin,äidin ääni värisi ja oli itkuinen kun sanoi sen ja minä aloin itkemään sänkyni reunalla ja ennen kuin tajusin niin tärisin enkä pystynyt lopettamaan enkä saanut henkeä,kyyneleet valuivat kirvelevinä poskillani,meni hetki jolloin jalassa oleva koneeni alkoi huutaa ja se vaan lisäsi suruani,olin istunut sen johtojen päällä tajuamatta sitä ja sen takia seurasi alipaine,särkyvällä ja pienellä äänellä sanoin että "äiti se ei toimi" ja tärisin entistä enmmän,äiti tulee ja halaa mua ja sanoo "rauhoitu,rauhoitu..se varmaa ei toimi sen takia ku sie täriset"

Mikä siis sai minut poissa tolaltani ja saamaan paniikkikohtauksen tapauksen?
se että kissani jäi auton alle ja litystyi kunnolla ja kuoli.Se kissa joka oli 6-8 vuotta aina ollut oottamassa minua olin sitten ollut kotoa viikon poissa tai päivän,silti se aina istui sen omassa korissaan ja tervehti ja nyt siinä satuttaa se ettei sitä ole enää.

Alkuvuodesta yksi kissani jäi auton alle,nyt toinen kissani jäi auton alle ja minä törmäsin autoon,ironista eikö olekkin?

näen kuinka ne ihmiset joita sanon ystävikseni,nauravat keskenään,juttelevat sekä nauttivat niistä hetkistä,näen kuinka asiat muuttuvat se kuinka puhuin tunteja puhelimeen vaan sen takia että jotakuta kiinnosti minun tilani,sen takia että tarvitsin jotakuta pysyäkseni kasassa,kuinka aina kysyttiin kuulumiset ja puhuttiin.Missä kohtaa se kaikki muuttui?en enää jaksa edes kysyä saanko soittaa voitko soittaa,en enää jaksaisi jutella.Olen ilmaa,olen olemassa muttei minua tarvi sillä olenhan itsestäänselvyys ihmisille,olenhan se sama ihminen joka tekee aina niin kuin muut haluavat.