mua pelottaa sillä kaikki jättää mut yksin

tunne tila on se jossa kaikki luulee sun tekevän hirveyksiä itselles
mut sä et tee puoltakaa mitä ne luulee
sä et tee tarpeeks
miks koskaan lähdin tänne?
tielle josta ei pääse pois
oisinko ollut parempi ihminen onnellisena?
sellaisena kuin yhtää viiltoo ois koskaa tehny
oisin ollut onnellinen,sillä tiellä johon sain valmiudet
en voi pyyhkii ranteitani,en itkettyjä öitä
enkä sitä tuhoa,mut voin muuttaa kaiken
elämäni suunnan,niin kaikki ainakin sanoo.
sillä ne ei voi auttaa sua vaikka kuinka haluisit
sillä mun on seisottava omilla jaloillani
mul ei oo masennusta nää on vaa kasvukipuja.
ja ne lähtee kun kasvan koko ajan vaa

 

mietteissäni aika palaa,mitä mä haluun?mitä tavoittelen elämässäni?päivät kuluu samalla kaavalla,hitaasti tai nopeasti,en oo oikeestaa surullinen vaan mm kaipa se on se perus olo,joka sydäntä nyt kalvaa.En saa sanoi suustani kun niitä eniten tarvin,istun hiljaa niis samois paikois joissa ennen oon puhunut.Välil tunnit vie hapen musta ja tarvin ilmaa ja omaa aikaa ajatuksille,ei kukaan sit huomaa ees jos lähen nyt 20min pois,rupes taas ahdistaa koko elämä,niinpä tuttuun tapaani lähden luokasta tiettyä määränpäätä kohti,olin jo tulossa takaisin päin ajatusten selvitys paikasta kun kirkon luona,hämmennyn,tutun hahmon näen auton luona,en usko silmiäni,kyyneleet alkavat kihota silmiini,en anna jalkojen pettää alta vaan jatkan kävelyä,nähdäkseni ees taas kerran ne kasvot,lähestettyäni tätä hahmoa,sydäntä riipaisee,ei se oo se joksi häntä luulin,en anna siltikään kyynelten valua hulluksi mua luulisivat,mitä mä ees ajattelin,hän hän on kuollut,typerä minä,mutta ajatus siitä,että oisin saanut taas kerran nähdä ne kasvot ja käpertyä hänen syliinsä,koko matkan ajan takaisin näin hänet edessäni uudestaan ja uudestaan ja aina kun kävelin hänen ohi,hän vain hymyili ja katosi tuulen mukaan.

Mitä järkeä mennä huomenna kouluun?1,5h matkoissakin menee kauemmin melkein..en vaa jaksais enkä haluis..mut se on vaa pakko..En päästä enään lähelleni ketään helposti ja se saa vaa kaikki menemään kauemmas musta,jos joku tarjoo mulle apua en ota sitä vastaan..ääh mikä mua oikeest vaivaa..teen itteni tälleen surulliseksi vaan..

Tänää ei oo mun päivä,miks mun pitikin kattoo peilistä koulun jälkeen..sen jälkeen nimittäin tunsin itteni hirveen rumaksi ja halusin vaa vältellä ihmisii,jottei tarvis nähä mua..mut joo huomisest voi vaa aina tulla parempi päivä

Mikset sä tunnista mua monien vuosien jälkeen?
onko siitä niin kauan?
oonko mä muuttunut?
oonko ees olemassa ku et tajuu
miun olevan siun vieres?
kukaa ei voi lentää pakoon
kaikki täytyy tappaa
"mummi"ääni kaikuu tyhjässä huoneessa
"mummi muistatsä mua?"
se katsoo mua silmiin tyhjillä silmillään
muttei sano mitään
"mä oon sun pojantytär"
vieläkin lasittuneet silmät tuijottaa mua.

ne syyttää sua hänen syömishäiriöstään
mut ne ei tiedä kuinka rikki se sua vetää
se murtaa,rikkoo ja pilkkoo sut
kuin lasin sirpaleet jalassa