ei saksia,ei lääkkeitä ei mitään millä voisin tappaa itseni

maailma on aina päälaellaan,pitäis aatella itseään ja hyvinvointia ja sitä oon yrittänyt,olla huolehtimatta siitä mitä ympärillä tapahtuu,yritän korjata itseäni,jotta voisin ees joskus tuntea olevani kunnossa.

on aamu nousen ylös ja huomaan kesän tulleen,aurinko paistaa ja mua masentaa mielettömästi.
kaikki menee parempaan suuntaa niin haluun uskoa,koulus ei ahdista niin paljoa eikä tunnu yksinäiseltä,kaikki on ihan okei tällä hetkellä siellä,mut suuria tunteita sieltä ei herää,ei surua ei iloa.
kaikki on niin tyhjää.merkityksetöntä.tai siltä se ainekin tuntuu.

Pien itteeni kiireisenä,jottei tarvis hetkeekää olla yksin ajatusteni kanssa.Kaikki on ihan hyvin kavereiden kanssa,mut meen himaa nii siellä ahdistun ja väsyn ja en näe missää mitää järkeä.päiviä ilman merkityksiä.Itkettää muttei itku tuu,huomee taas meen oikeeseen kotiini ja mitään ajatuksia ei siitä herää.

Asiat on hyvin,mut silti on jokin vialla,en vaa tajua.tiiän että kuraattorilla käynti on auttanu min oloihin jonkun verran ja oon meinaamassa lopettaa ne koska ne on miulle tosi stressaavia sekä ahdistavia käyntejä ja tyylii vittuunnun ku nään koulussa sen kuraattorin.Emt mitä  teen tänkää asian suhteen.luovutanko ja lopetan vai jatkanko mut silti mietin mitä se auttaa..

päätä särkee ja väsyttää mut uni ei tuu,eipä ois kiinnostanukkaa kai..mut voisin olla viel hetken hereillä ja sit koittaa nukkua.Jotenkin pelkään etten koskaa vois olla okei ja päästä pois täältä kuilusta joka vaa syvenee.