sometimes life is messy road

Löydän itseni parin vuoden takaisesta niin tutusta sekä turvallisesta paikasta. Halailin pönttöä, sormet kurkussa sillä kuvajainen joka peilistä katsoo oksettaa minua. Sorruin uudestaan ja uudestaan ahmimaan, vaikka mahalaukkuni huusi minulta armoa, vaikka syöminen ei enää tuntunut hyvältä, niin silti ahdoin ruokaa suuhuni ja suustani alas. Tunsin kuinka vain paisuin paisumistani, mutta tuntui kuin jokin voima ei antaisi minun lopettaa. Jatkoin oksentamista vaikka tuntui kuin tukehtuisin sisältä tulevaan ruokaan, vaikka ruuantähteet jotka eivät olleet sulaneet vielä pistelivät tullessaan koko matkan ylös. Siinä minä olin taas elämäni käänne kohdassa, tietyssä risteyksessä jossa olisi kuulunut valita toisin. Halusin hallita edes yhtä asiaa elämässäni, kroppaani. Kuukauden olen jo piiskannut itseäni liikkumaan ja treenaamaan, ruokavaliotani olen karsinut pienen askelin, herkut olen antanut itselleni anteeksi joka kerran jälkeen etten joutuisi tällaiseen kierteeseen. Vaatteet tuntuvat löysiltä jopa ajoittain päälläni. Mutta se ei vielä riitä, haluan todistaa että pystyn tähän, vähentämään rasvaprosenttiani terveellisin keinoin ja olemaan tyytyväinen siihen mitä peilistä näen. Kokemaan sen terveellisen ruuan antaman onnen tunteen. Mietin nykyään paljonkin määriä kuinka paljon voin syödä ja minkä laatuista ruokaa jotta saan kiinteytettyä itseäni. Liian vähällä syönnillä vain kuihduttaa itseään.

Ehkä joku päivä löydän sen kultaisen keskitien ja hallitsen itseäni paremmin kuin koskaan. Siihen saakka antakaa mun kipuillen hapuille sille tielle.