on paljon helpompaa päästää irti kuin jäädä itkemään jotakuta toista

itken,halusin vaa päästää irti ja olla onnellinen,mut enää se ei onnistu,miks täs taas kävi näin..
mä en pysty elämään näin,en voi jatkaa näin,mun täytyy tehdä tästä loppu.
ennen kuin tää koko juttu tuhoaa mut henkisesti.Tieto lisää tuskaa..

 

Mun voimat on vähissä, alkaako mun kroppa antaa periksi ennen mieltä? Fyysisesti huono olla, oksettaa, pyörryttää, mahaan sattuu,heikottaa ja on kuuma.Joka askel on epävarma, pettääkö jalat alta jo seuraavalla askeleella.silmissä sumenee, näkymät ei ole hyvät mut en voi pysähtyä.

Kuinka ihmisten kuuluu elää? Silmät avautuivat. yli 100 vuotias ja näyttää ihan ruumiille,luisevat kädet ja jalat sekä koko ruumis,silmät kiinni,ei näe mitään,kuulokin heikentynyt ja auttajasi joutuu huutamaan jotta kuulisit..äänesi jolla puhut on käheä ja paikoitellen siitä ei saa mitään selvää,arvuutellen miettii mitä oikeasti sanoit..et kuule kun auttaja poistuu huoneesta ja vähän ajan päästä huudat sitä surullista huutoasi lisää,lisää..ihmiset kuulevat huutosi mutteivat heti jaksa reagoida tai ehdi..makaat päivästä toiseen,välillä kieltäydyt syömästä ja sut raahataan pesulle,sua käännellään kun vaihdetaan lakanoita ja hoidat vessa asiasi vaippaan,vanhuksille eläminen on yritetty tehdä inhimillistä mut se näyttää painajaismaiselta se koko kuva.. minusta se ei ole elämää jota minä koskaan haluisin kohdata. Päivän kohokohdat ku joku puhuu tai koskettaa sua tai vie sua suihkuun kun huudat.

Lapsena oli vielä ihanaa elää sai olla vaan tajuamatta mitää sit ne kasvaa nuoruuteen joka pistää lapset seinää vasten ja pahoinvointi valtio tulee kuvaan,mut jo pienenä lapsena voi lapsuus kadota jos kiusaaminen ja syrjintä tulevat mukaan,se että lapsi viettää yksin aikaa ja muut haukkuvat häntä tai vanhemmat ei rakasta tai tulee huonoista oloista.Nykylapset tuntuu yrittävän aikuistua tosi nopeasti,ainakin sellasta kuullut/näkenyt.Kuka unohti kertoa ettei ole kiire aikuistua?

sit kasvetaan aikuiseksi jolloin elämässä ehkä pyörii kumppani mies/nainen jolle annat joka aamu suukon teet ruokaa ja meet töihin sit illalla saatetaan riidellä mut aamulla asia on jo sovittu.Työkiireet valloittaa tai työttömyys,rahasta kinastelu ja lopulta ehkä lasten hankkiminen.mikä oikeesti onkaa elämän tarkoitus..en näe elämässä järkeä enkä halua elää 80 enkä varsinkaa 90 vuotiaaksi.

Yks juttu vielä..tiiän olevani huono pari/ryhmätöissä ja tänää tuli useampaakin otteeseen ois tehny miel vaa itkeä ja juosta pois luokasta ja sanoa tee sie vaa sitten se..ei miust ookku harmia,varsinki ku se vieres oleva ihminen kattoo sillee "et oo tosissas"sellain just kaameen vihainen ilme ja pitkää..taas niitä hetkiä ku haluisin vaa kadota mutten voi..sit mua rupes tänää kalvamaan yks juttu mut siitä ehkä kerron sitku jaksan..pelkään vaan olevani tiellä ja vihattavana..

you dont need to do nothing special just be in my life,thats enough

Aina voi katsoa menneisyyteen muttei koskaan saisi ikävöidä sieltä asioita.Ei saa sanoa että haluan vaan pitää sanoa etten halua,sitä ei haluis miettiä eikä elää uudestaan,useimmat päivät elää pelossa ja hämmennyksen vallassa,mä vaa tiiän ettei kukaa vois koskaa ymmärtää sitä asiaa,ei vaikka kuinka selittäisin

 

en haluu elää silleen että muut olisivat iloisia siitä että oon elossa,haluun elää jotta itse voisin olla iloinen,mutta ilman iloa en oo kukaa,oon vaa tyttö toiselt puolelt maailmaa,oon vaan joku joka on maailmalle saman tekevä,oon vaa ihminen,jolla ei oo mielipiteitä tai mitään jolla lohduttaa tai tehdä toisten päivistä valoisimpia.mikään ei tunnu tuntuvan miltään,kaikki on niin sameaa,päivät on pitkii ja kaavamaisii,kaikki kyyneleet jo kuivuneet poskelle,askeleen otan seuraavaan hetkeen vaikken jaksais ottaa enää askeltakaan

miks jotkut on iloisii ja jotkut surullisii,en ymmärrä,mihin minä kuulun varmaan tuohon keskelle,välimaastoon,joskus ei tunnu miltään ja joskus tuntuu.on niin monta asiaa mitä ei voi ymmärtää järjellä,mitä se masennus ees on,miks se on tullut "syömään muita sisältä"mitä mä teen tässä?mikä on mun osa tässä elämässä?

Välillä vaa tuntuu ettei tässä olis mitää järkeä,mä en tiiä mitä odotan elämältä enkä tiiä mitä haluan,päivät vaa kuluu kuollettavan hitaasti.Sitä vaa miettii että ehkei se nyt haluakkaan mun kaa puhuu tai ehkä tein taas jotain väärin tai ehkei kukaan vaa yksinkertaisesti vois välittää ja vaikka mä tiiän ettei toi olisi totta niin musta vaan tuntuu siltä.Miksen vois vaa päästä tästä oikeest yli?haluisin sitä todella paljon,yritän lukee kokeeseen sit taas ajatukset harhailee ja löydän itseni taas sieltä loukusta ja surullisena,saatan katsoa jotain ohjelmaa ja taas käy sama juttu,saatan kävellä johonkin paikkaan ja taas mietin sitä samaa asiaa..ihan niinkuin se oisikin niin suuri asia muttei ole se on tosi pieni juttu..tiiän että muilla on vielä huonompia tuntemuksia,tiiän että muut on kokenut tosi pahoja juttuja,en oo oikeestaa kokenut paljoo mitää.

mun on turha itkeä eilen,tänään,huomenna tai ylihuomenna mut silti niin tapahtuu
mun on turha oottaa jotakuta kun tiiän ettei kukaa tuu
Onko muut pettynyt muhun?uskoisin niin

Oon seisonu bussi pysäkillä ja tuijottanut auto jonoja
ja aatellu että seuraavan alla mä juoksisin.

Kun joku soittaa mulle  ainoo asia mitä ne haluu on palveluksia,välil vaa tuntuu ettei ne muuten minuu muistaiskaan,no eipähän se minuu paljoo haittaa
tarvisin lohduttajaa mutten anna kenenkään mua lohduttaa,joskus sitä haluis vaa et joku välittäis


anteeks,mut oon väsynyt tuntemaan näin,anteeks siitä että näit mun arvet.toivoisin olevani kuollut niin ois parempi kaikille.

lasken tunteja päiviä siihen että saisin ees kuulla yhen sanan sun suusta,mut se ei ole mahdollista.Tältäkö tuntuis ku oisit kuollut?joka ikinen päivä on yhtä selviytymistä sillä kukaan ei kuule mua.Ne vaa käyttää hyväks ja pompottelee,mä en vaa jaksais oikeest.

Paha olla
ihmiset käyttää mua hyväkseen miksi?koska ne tietää mun suostuvan kaikkeen ne tietää mun olevan heikko joka ei osaa kieltäytyä.koulus kaikki on samantekevää,kotoon haluisin vaa satuttaa itteeni

miten kukaan voisi ikinä auttaa mua

Poissa,mut valtaa taas se tunne,pelko,ahdistus.Mä en saa olla oikeessa,mä tiedän missä hän on ja mitä hän tekee,mut miks tää tunne on niin vahva mun sisälläni?Tuletko enää koskaan takaisin?Kuulenko sinusta enään vai oletko enää surullinen muisto elämässäni?iloinen asia joka katosi kuin tuhka tuulen mukana.Olitko sinä koskaan oikeasti elossa,luonani vai kuvittelinko kaiken,kaiken siitä kuinka olisit rakastanut minua mut silti tiesin totuuden et koskaan rakastanut mua.menetin sinut vuosien varrella.Olet kuin lintu joka ei koskaan päässyt häkistään.

 

"Mä olen iloinen,hyvä kausi meneillään"päädyn vaa huijaamaan itseäni turhaan,kaikki on ihan samallaista miten muka asiat vois muuttua positiivisella asenteella?kun haavatkaa ei enää parane sitomalla ja mieli kuin sekopäällä.

Kunpa tää ois unta ja seuraavas hetkes voisin herätä.Kuinka monta kertaa oonkaan itkeny sen takia että ventovieraat on purkanut huonon olonsa muhun.Mut mihin uskois,kun vähätellään ja tehää olo surkeeks ja kerrotaan kuinka ruma oot.Moni sanoo ja niin kyl itekki sanon pitäis vaa sulkee korvat ja olla vahva mut harva oikeest pystyy siihen.Mitä sitten kun itsetunto alhalla?tuijottaa peiliin ja sanoo "oon arvokas,kaunis,mut öisin sitä vaa miettii miten voisin olla oikees ja kaikki muut väärässä?

Nyt se on virallista,lopetin kuraattorilla käynnit,osasyynä ahdistus aina kun meen sinne ja se etten vieläkään osaa olla rehellinen hänelle,nytkin jo kerkesin valehdella hänelle ja ne kerrat oli jotkut täyttä paskaa sillä välil ne meni sillee että sanoin pari sanaa ja sitte se puhuu tyylii 10min ja poikkeaa siitä asiasta mistä sanoin juuri ja minuu ei vois kiinnostaa enkä jostain kumman syystä kehtaa sanoa että tämä ei auta minua,että sinä puhut ja minä kuuntelen.Kyl ne kuraattorilla käynnit auttoivat välillä,mut eniten pelkäsin sitä ku aina ku oon käyny kuraattorilla sieltä lähdettyä,tuntuu ihan hyvältä,helpottuneena mut useimmiten kun oon menny sinä iltana himaan,nii on vaa tullu nii paha olla et se on päättynyt itseni satuttamiseen.Ja sitku musta on tuntunut että se kuraattori vaa pitäis minuu "taakkana" tai inhottavana asiakkaana,sen käytöksestä pääteltynä.Mut kyl se silti toivotti hyvät jatkot ja sano että heti ku tuntuu siltä että oon menossa pohjalla nii laita tekstaria nii varataa siulle uus aika.Oikeestaa en usko että laittaisin viestiä tai menisin sinne enää.So im alone again.

"vaikuttaa siltä että sulla on vieläkin agressiivisuutta kiusaajias kohtaan,niinpä on hyvä että sulla olisi stressin purku keinoja.Tuli vähän sellainen että anteeks mitä:o minä vieläkin vihoittelen kiusaajilleni?ei omasta mielestäni oon päässy jo yli siitä ja ei se miun elämää haittaa,mennyt on mennyttä,mut se mitä kuraattori sanoi eilen tajusin että kyllä he vieläkin vaikuttavat elämääni.Kiusaamisella on aina seurauksensa ihmisiin,älkää kiusatko,kukaa ei ansaitse kohdata sellaista paskaa.

 

"'Aikaisempien taustojesi takia,et pysty luottamaan ihmisiin"
esim.kun kaverisi olivat kysyneet mikä sua vaivaa,niin olit asiasta närkästynyt,surullinen,et pysty uskomaan että he kysyisivät asioita sen takia koska he välittävät vaan käyttääkseen sinua hyväkseen,polkeakseen jalkoihin ja pelkäät antaa tietoja itsestäsi sillä mitä jos he käyttäisivät sinua hyväksesi.Eivät kaikki ihmiset ole ilkeitä ja pahoja.
Uskon siun saavan vielä tehtyä luottamuksen ihmisiin mutta siihen menee paljon aikaa.

mua pelottaa sillä kaikki jättää mut yksin

tunne tila on se jossa kaikki luulee sun tekevän hirveyksiä itselles
mut sä et tee puoltakaa mitä ne luulee
sä et tee tarpeeks
miks koskaan lähdin tänne?
tielle josta ei pääse pois
oisinko ollut parempi ihminen onnellisena?
sellaisena kuin yhtää viiltoo ois koskaa tehny
oisin ollut onnellinen,sillä tiellä johon sain valmiudet
en voi pyyhkii ranteitani,en itkettyjä öitä
enkä sitä tuhoa,mut voin muuttaa kaiken
elämäni suunnan,niin kaikki ainakin sanoo.
sillä ne ei voi auttaa sua vaikka kuinka haluisit
sillä mun on seisottava omilla jaloillani
mul ei oo masennusta nää on vaa kasvukipuja.
ja ne lähtee kun kasvan koko ajan vaa

 

mietteissäni aika palaa,mitä mä haluun?mitä tavoittelen elämässäni?päivät kuluu samalla kaavalla,hitaasti tai nopeasti,en oo oikeestaa surullinen vaan mm kaipa se on se perus olo,joka sydäntä nyt kalvaa.En saa sanoi suustani kun niitä eniten tarvin,istun hiljaa niis samois paikois joissa ennen oon puhunut.Välil tunnit vie hapen musta ja tarvin ilmaa ja omaa aikaa ajatuksille,ei kukaan sit huomaa ees jos lähen nyt 20min pois,rupes taas ahdistaa koko elämä,niinpä tuttuun tapaani lähden luokasta tiettyä määränpäätä kohti,olin jo tulossa takaisin päin ajatusten selvitys paikasta kun kirkon luona,hämmennyn,tutun hahmon näen auton luona,en usko silmiäni,kyyneleet alkavat kihota silmiini,en anna jalkojen pettää alta vaan jatkan kävelyä,nähdäkseni ees taas kerran ne kasvot,lähestettyäni tätä hahmoa,sydäntä riipaisee,ei se oo se joksi häntä luulin,en anna siltikään kyynelten valua hulluksi mua luulisivat,mitä mä ees ajattelin,hän hän on kuollut,typerä minä,mutta ajatus siitä,että oisin saanut taas kerran nähdä ne kasvot ja käpertyä hänen syliinsä,koko matkan ajan takaisin näin hänet edessäni uudestaan ja uudestaan ja aina kun kävelin hänen ohi,hän vain hymyili ja katosi tuulen mukaan.

Mitä järkeä mennä huomenna kouluun?1,5h matkoissakin menee kauemmin melkein..en vaa jaksais enkä haluis..mut se on vaa pakko..En päästä enään lähelleni ketään helposti ja se saa vaa kaikki menemään kauemmas musta,jos joku tarjoo mulle apua en ota sitä vastaan..ääh mikä mua oikeest vaivaa..teen itteni tälleen surulliseksi vaan..

Tänää ei oo mun päivä,miks mun pitikin kattoo peilistä koulun jälkeen..sen jälkeen nimittäin tunsin itteni hirveen rumaksi ja halusin vaa vältellä ihmisii,jottei tarvis nähä mua..mut joo huomisest voi vaa aina tulla parempi päivä

Mikset sä tunnista mua monien vuosien jälkeen?
onko siitä niin kauan?
oonko mä muuttunut?
oonko ees olemassa ku et tajuu
miun olevan siun vieres?
kukaa ei voi lentää pakoon
kaikki täytyy tappaa
"mummi"ääni kaikuu tyhjässä huoneessa
"mummi muistatsä mua?"
se katsoo mua silmiin tyhjillä silmillään
muttei sano mitään
"mä oon sun pojantytär"
vieläkin lasittuneet silmät tuijottaa mua.

ne syyttää sua hänen syömishäiriöstään
mut ne ei tiedä kuinka rikki se sua vetää
se murtaa,rikkoo ja pilkkoo sut
kuin lasin sirpaleet jalassa

ei saksia,ei lääkkeitä ei mitään millä voisin tappaa itseni

maailma on aina päälaellaan,pitäis aatella itseään ja hyvinvointia ja sitä oon yrittänyt,olla huolehtimatta siitä mitä ympärillä tapahtuu,yritän korjata itseäni,jotta voisin ees joskus tuntea olevani kunnossa.

on aamu nousen ylös ja huomaan kesän tulleen,aurinko paistaa ja mua masentaa mielettömästi.
kaikki menee parempaan suuntaa niin haluun uskoa,koulus ei ahdista niin paljoa eikä tunnu yksinäiseltä,kaikki on ihan okei tällä hetkellä siellä,mut suuria tunteita sieltä ei herää,ei surua ei iloa.
kaikki on niin tyhjää.merkityksetöntä.tai siltä se ainekin tuntuu.

Pien itteeni kiireisenä,jottei tarvis hetkeekää olla yksin ajatusteni kanssa.Kaikki on ihan hyvin kavereiden kanssa,mut meen himaa nii siellä ahdistun ja väsyn ja en näe missää mitää järkeä.päiviä ilman merkityksiä.Itkettää muttei itku tuu,huomee taas meen oikeeseen kotiini ja mitään ajatuksia ei siitä herää.

Asiat on hyvin,mut silti on jokin vialla,en vaa tajua.tiiän että kuraattorilla käynti on auttanu min oloihin jonkun verran ja oon meinaamassa lopettaa ne koska ne on miulle tosi stressaavia sekä ahdistavia käyntejä ja tyylii vittuunnun ku nään koulussa sen kuraattorin.Emt mitä  teen tänkää asian suhteen.luovutanko ja lopetan vai jatkanko mut silti mietin mitä se auttaa..

päätä särkee ja väsyttää mut uni ei tuu,eipä ois kiinnostanukkaa kai..mut voisin olla viel hetken hereillä ja sit koittaa nukkua.Jotenkin pelkään etten koskaa vois olla okei ja päästä pois täältä kuilusta joka vaa syvenee.