et voi tietää kuinka väsynyt oon tähän kaikkeen

pahinta on todellisuus,herätä ja tajuta ettei se ollutkaan pahaa unta vaan se oli oikeaa elämää.
yöllä käyn läpi ne samat painajaiset joista vähän väliä hätkähdän hereille ja kun saan rentoutettua itseni nukahdan uudestaan ja sama painajainen jatkuu.Heräilen jatkuvasti ja oon väsynyt siihen,niihin uniin joissa se kiusaaminen jatkuu,joissa mun ystävät satuttaa mua ja jättää mut,ne joissa käyn lähellä kuolemaa,jotkut unet on niin todellisia ja jotkut täyttä fiktiota

miten tätä vastaan pystyy taistelemaan edes,mulle on sanottu että omalla asenteella positiivisella sellaisella,mutta miten jaksat pysyä positiivisena ja hokea itsellesi olevasi tarpeeksi hyvä,jos näet peilikuvasta pelkkää rumuutta tai kuinka mieleen tulvii itsemurha ajatuksia vähän väliä,miten niitä pystyy torjumaan?kuinka voin taistella omaa itseäni vastaan,omaa ajatustani ja päänuppiani.Suoraan sanottuna alan olla väsynyt yrittämään enää korjata asiaa,sillä kun olen saanut ilostani kiinni,se katoaa pian.

Olin maanantaina tosi iloinen pitkästä aikaan elämä hymyili,kävin parturissa ja pitkästä aikaan tykkäsin siitä tytöstä joka katsoi omaa kuvaansa peilistä,olin jotenki ylpeä itsestäni kuin ekaa kertaa pidin oman pääni vaikka porukat ei tukenut mua eikä pari kaveria siinä että leikkautin itselleni jonkinlaisen sivusiilin,sillä mä en jaksa piilotella maailmalta ja julmilta ihmisiltä koko lopun elämääni,haluan näyttää silti mistä minä pidän,olla erilainen mutta silti olla oma itseni,lopettaa esitys ja sulkea esirippu.

viimenkin ku luulet että asiat menis ees jotenkin hyvin niin ne ei mee,kaikki menee päin vittua.

"kävelen niit yksinäisii katui vieläkin
ne katsoo sun perää kuiskien nimeäs
mut ei ne tiiä totuutta
hymy huulil päiväst toisee
vaik tunne sisäl nii erilainen
kasvaessani tähä maailmaa
en tienny sen koskaa olevan tälläst"


just pain can make me forget this shit.

 luottamuksen repineet jo monen monta kertaa alas
itsetunto ja itsensä arvostus hävinneet
mikä jäljel ku päivät pitkät istuu yksin sängyl
miettien miksi siin aina käy niin
tirauttaen pari kyyneltä
miettien uutta suunnitelmaa
onks mun elämäl tarkoitusta kuitenkaa?

sä et haluu itkee
mut et tiiä mitä muuta tekisit
mikä muka sais sut elämää
ku kerta kerran jälkee ku avaat ittes ja sydämes
tietäen että lopulta ne kyllästyy


miks jaksoin sen kaiken
otin aina tukee ja voimii kavereilta

ainii yks juttu viel,poistin blogi kuvia varastosta ku niit oli niin paljon ja huomasin et ne lähti niistä teksteistäkin mihin olin liittänyt niitä.. -.- niinpä poistin rankalla kädellä tekstejä ja jäljelle jäi nää mitkä nyt on.Jos haluatte tietää musta jotain tai kuulla mielipiteeni johonkin asiaan niin kommenttia tulemaan,miul on tulossa ainakin yks teksti tulossa missä kerron lapsuudestani.

i wasnt so breakful but now im am

silloin kuin olin rikki ja haavoittunut,mä olin edes joku

onks se liikaa pyydetty



et voisin ees olla onnellinen ?
onni loppunut
toivo palanut loppuun
onks kaikki vaa murhetta ja tuskaa?
sitä kun öisin ei saa unta
ja vaik nukkuis silti väsyttää
ja vaik loppujen lopuks
kaikki on hyvin
öisin vaa miettii pois pääsyä

 kuka muhun ois luottanut kaiken sen jälkeen mitä aiheutin,ne sanoo pysy lähel mut jokin mua kauemmas niistä vetää.Oonko niin erillainen etten mihinkään vois kuulua,sinäkin löysit oman paikkasi ja heti tiesin etten varsinaisesti voisi kuulua yhtään mihinkään.Mun käytöstä ei voi ymmärtää enkä jaksa sitä selittää.

oonko se paha ihminen joka ei osaa mitään tehä oikein,se joka yksin iltaisin jää itkemään menetettyi ihmisii.Alusta saakka se on tuntunut oikeelle laittaa itseni kärsimään siitä miten muita satuttanut.

Sano että välitit musta,sano että merkkasin sulle ees jotain,mut musta tuntuu etten koskaan merkannut,halusin vaan uskoa niin jotta mulla olisi ollut ees joku syy elää,mitä mulla nyt on?tyhjyys,tyhjät huoneet joissa kuiskin sanoja,kävelen unessa,ympärillä olevat ihmiset ei ole olemassa,kukaan ei ole olemassa,kyyneleet mun sydämes on kuivuneet ja tehneet haavoja minuun,ne puhuu mut tuntuis ku ne ois kaukana musta,kuin oisin ihan muualta kuin täältä maailmasta.

Oon tuhonnut joitakuita enkä oo siitä ollenkaa ylpee,kaikki on vaa halunnut mulle pääasias hyvää,saatan väittää ettei tälläiset sanat muhun vaikuta "kiitos tuhannesti menneistä vuosista!oot rakas mulle<3 olet meri joka kuljettaa laivaani ja tuuli joka puhaltaa purjeisiini,opastat minua karikolla ja ilman sinua oisin pelkkä nolla,en haluu menettää sua ikinä,oonks mä sanonu kui ylpee oon susta, nekin sanat on jo poissa,murrettu eikä niitä koskaan ehkä edes tarkoitettu.kuinka joku vois olla minusta ylpee?tehny juttui mitä jälkeenpäi kaduttaa,kääntää kelloo ja palata ajas takas.

Yrittäny puolustaa itteeni,mut samal aiheuttanu vaa harmii pahensin jonkun sairautta,uhkailin jotakuta,välil sit vaa istuu pimees huonees ja miettii miten kukaa vois ikinä nähä mussa niin paljon hyvää?mun ystävät on kärsiny mun takia,puolet mun läheisist ei tiedä kuka mä oon,ne ei tiedä täst mun toisest puolest mikä on oikean minäni takana,sen jonka kaikki tuntee.

sä lähit ja jätit mut tänne
aivan liian aikaisin
toivottavasti voit joku päivä
olla ylpee musta
mä itkin sinä iltana ku lähit
yksin pimeessä huoneessä
sä olit ainoo joka tajus mua
ja nyt oot poissa
tiesin jo silloin ettei kukaa tulis
lohduttamaan vaa yksin pitäis
selvitä
kun mua kiusattiin ja olin yksin
lupasin että pian nähdään
ja tänään teen sen saman
lupauksen
me nähdään vielä ja piet musta hyvää huolta

olen pahoillani kaikesta,toivoisin saavani joskus anteeksi,mutta se on mahdotonta.

huom.tää teksti on niistä ajoista kun voin huonosti vielä pari kuukautta sitten,älä lue jos sua ei kiinnosta tai ajattelet angstaavia ihmisiä huomiota hakeviksi tai siulla on paha olla sillä en usko että tää teksti helpottaa oloasi.Mut halusin kertoa miltä musta tuntui silloin.


Kaksi vuotta oon tuhlannut elämästäni,niistä oon oikeesti elänyt vaan päiviä 9lk tähän päivään saakka.Kaikki ne itketyt päivät,viilletyt ranteet ja itsemurha ajatukset.pettymykset ja itteni vihaaminen.kaikki oli pieles aina mikään ei ollut hyvin kun ajatusmaailma pyöri negatiivisten asioiden puolella päivästä toiseen.sillo tuntu ettei kukaa vois välittää musta pätkääkää,kun sanoin pahasta olosta ne vaa voivotteli ja sano kyllä se siitä..mä tunsin itseni turhaksi ja mitättömäksi.mä en ollut kenellekkään mitään koskaan.Yhes vaihees lopetin puhumisen niistä ja se olo vaa kasautui ja tein kaikkee mitä ei ois pitäny tehä,viiltelin,oksentelin ja poltin välillä,olin valmis tekemään mitä tahansa saadakseni sen olon pois.Musta tuntu ettei olisi ollut ketään joka kuuntelis ja halais ku sitä tarvin.Olin niin surullinen ja joka päivä tuntui taistelulta.Kaverit koulus vaa puhui ja puhui ja mie en ees enää jaksanut välittää tai kuunnella ja ennen kaikkea olin hiljainen monta viikkoa,puhuin vain jos multa jotain kysyttiin.Lopulta kaveri yllätti miut ja kysy ruokalassa että mikä mua vaivaa ku oon tosi hiljainen ja tunnun masentelevan koko ajan vaa.Mä olin niin vihainen siitä että se kysy asiasta ja en paljoo mitää vastannut siihen,myöhemmin sit vaa selittelin viestillä että on vaa nii paha olla..muistan kun kerroin kuraattorille asiasta ja se vaa nauro ja veti siitä läppää,siitä että olin vihainen et joku esitti olevansa ees kiinnostunut mikä mua vaivaa."pitäiskö sun selkään kiinnittää lappu,jolloin sulta saa kysyä mikä sua vaivaa?"
tunsin pahaa oloa ja häpeää siitä kuinka valitin muille oloistani ja musta tuntu että he vihaavat mua sen takia.Kuin oisin muistuttanut muita omilla oloillani siitä mistä he olivat päässet läpi.

      

 

its always happenig to me
if they hate me so much
why they are with me?
i cant understand this situation
its like im not nothing in here
nothing for they¨
im always everything what they dont want

 

Aattelin eläväni niitä vikoja päiviä,valmiina kertomaan kuinka paljon välitin kavereistani,viimeisen kerran puhuvani heille.Olin asettanut blogi tekstin tulemaan paria päivää myöhemmin sen tekemisestä,sillä en voinut olla varma jäisinkö siitä henkiin mutten ainekaa haluaisi paljastaa sitä että yritin tappaa itseni.Toiseksi vikana päivänä juttelin iha normaalisti kaverille,taisin tilittää sille olostani ja muistan vieläkin kuinka se vihlaisi ku se sano "tuol menolla meetkin mullan alle"ja mä vaa mietin mun omas pienes päässäni,että sitähän mä aijonkin.sinä iltani jäin miettimään asiaa uudestaan mutten muuttanut mieltäni.kaikki oli valmista,menin paikan päälle ja mietin tosi negatiivisesti "oon mitätön,tee se"en enää muista kuinka kauan seisoin siellä ja yritin ja se tunne ku viimeiset päivät ja viikot olin eläny vaa sen ajatuksen voimilla ettei ole enää kauaa kunnes oon poissa.Petin itseni ja olin niin surullinen ku tajusin etten pysty siihen,etten pääsekkään pois,että joudun menemään kouluun elämään täs paskas.
mikä sit sai mut menemään noin pitkälle? koulukiusaaminen,huono itsetunto,pitkään se tunne ku en kuuluis uuteen kaveriporukkaan,en ollut päässyt vieläkään yli siitä että olin menettänyt ihmisen joka merkkas mulle koko maailman vaikka hän vieläkin kuuluu elämääni,perhe asiat,pettymykset kun epäonnistuin niissä asioissa missä muut onnistu,yksinäisyys,asioiden pitäminen sisällä.

 

 ajatukset sekavat,ilmapiiri kireä,hymy feikki vai aito
näyttää pitäväns silti salaa vihaamas
unohdettu,vihainen ihminen,halukas luovuttamaan
mut kukaa ei pitäis siitä,vaik sattuu silti
haluttais pitää,älä koske,toivoa enempää anna
vihaa mut älä takas pyydä,lyö mut henkisest ruhjele

laitoin viestin ja kerroin tuntevani olevani pelinappula kaikille,seuraavana päivänä se katsoo mua ja halaa ja sanoo etten oo mikää pelinappula ja kävelee pois

Salasin kaiken niin hyvin ei ne voinut nähdä mitään?ei ne voinut tietää,en usko sitä todeksi.
vuos alko ihan paskasti,täst tulee rankin vuosi ikinä,suistuin raiteiltani,kokosin itteeni,kukaa huomannut mitään,kuinka kyynelten ja pitkästä aikaan itsetuhoisten ajatusten kanssa vastasin,ei kukaa voinu nähä et halusin taas vaa kuolla,mut tajusin sen itsekkin en anna kenenkään lannistaa mua niin paljon että tappaisin itseni,muutin asenteeni,ei tänään,tänään ei oo mun aika. sit tapahtu jotain uskomatonta :0 kaverien asenne muuttu ja tunsin taas kuinka ne välittää,mietin vaan miks nyt osoitetaan välittämistä,mitä tapahtu?en sanonu kellekkään et halusin taas kuolla,pari kertaa kyl lipsuin ja kerroin olostani "halusin vaan kaiken olevan yksinkertaisesti kunnossa"
Löysin raiteet,kaikki on taas hyvin,niin kauan kunnes se tapahtuu taas.kiusaaminen tai mikään muu ei oo satuttanu mua ikinä nii paljon kun tää.Selviän kyllä näistä jutuista ihan yksin,mä pärjään kuhan vaan pidän muut tarpeeks kaukana musta.

se vetää sanansa pois,saa mut välittämään
itsestään jonka jälkeen huutaa,kertoo mun olevan
mitätön ja surkee ja ne hyvät sanat jo unhoittuneet on
täysin ja vain muistelles mua muistat mun hymyn
älä kaipaa mua jos kohtelet mua kuin roskaa
älä ees viitsi koittaa horjuttaa tätä,jos pystyisin niin
en enää päivääkää eläis
kesä tulos ja en usko että voisin kestää tätä
viiltely,oksentelu,syömättömyys,itsemurha-ajatukset
heittää mut ojaan ja hiekka tulee
kopsahtaen arkkuuni,vielä silloin ku oon nuori
sun ei tarvi tajuta mua ku oon elossa
en aijo enää olla,sillalle meen ja jätän hyvästit.

sit asiat alko muuttua vähitellen,kun en osannut odottaa sellaista,tää uus kaveriporukka ne kohtelee mua oikeest tosi hyvin tällä hetkellä,ne saa mut joka päivä hymyilemään,ne kertoo mulle kuinka ihana oon,ne ei satuta mua tahallaan ja nostaa mun itsetuntoa,ne kuuntelee kun haluan puhua,ne yrittää ymmärtää ja itse yritän olla positiivisempi.mie kadotin itseni jo jokin aika sitten enkä enää tuntenut tätä tyttöä joka tässä nyt on,mut pitkästä aikaan tiiän kuka olen.mul meni kauan hyväksyä asia että mun täytyy hellittää ihmisestä joka on tuntunut tekevän tosi paljon mun eteen kaikki nää vuodet,en menettänyt häntä kokonaan mut me ei oikeestaa olla enää kovin läheisiä,enkä mä haluu koskaa lopullisesti häntä menettää mut jos hän tulis mulle sanoo et hänen ois parempi ilman mua niin annan hänen mennä kyyneleet silmis,mut ainakin sain nauttii hänen neuvoista,viisauksista ja persoonasta monen monta vuotta enkä yhtää ihmettele miks se oli ja on miulle kova paikka.Sillä tää ihminen saa mut hymyilemään tuosta noin vaa.En oo hetkeen tuntenut yksinäisyyttä ja yritän löytää asioista hyviä puolia ja kun teen virheen ja moitin itseäni,yritän aatella että muutkin tekee.Viimeks tein virheen pistämisessä ja sit menin siitä puhumaan H joka sit oli tosi ymmärtäväinen ja sano että turhaan syyttelen itteeni.Sen päivän jälkee unohin asian vaa..

kuka tahansa voi viedä mun paikan täältä maailmasta
istun hiljaa jottei kukaa kuulis mun hengittävän
tai tietäen olemassa olostani.
mietin itsemurhaa tosissani.
oonko oikeesti luovuttamassa?
antaudunko kaikelle tälle?

Elä tai kuole niin oon kuullut
tajuttuani etten ole koskaa tarpeeks
ei jätä mulle vaihtoehtoja
tuskaisin vaihe eessä.tuska.pudotus.kipu.
mä pystyn siihen.
teitä on kaksi ja valitsin helpomman
tän kirjoitettuani takaisin ei ole tulemista
ennen halusin et ees joku ymmärtäis
nykyää millään ei oo mulle väliä,
niin haluun uskotella muille ja itselleni.

.....

En saanut unta ja lopulta kun jonkin verran yli yksi nukahan, herään kahdelta siihen kun kämppikseni huutavat, paiskaavat ovia ja ravaavat niissä sekä huudattavat täysiä musiikkia, he ovat siis taas humalassa ja pitävät bileitään. Sain ahdistus kohtauksen, tärisin ja oksensin vaikken ollut syönyt moneen tuntiin, mahahappo poltti kurkkuani ja purskahdin itkuun..tekis mieli viiltää ja painua kauas pois täältä..Tänäyönä en siis tule nukkumaan oikeastaan yhtään.3h päästä mun pitää jo nousta ylös ja alkaa valmistautua kouluun...

silmät sidottunu,piikkilangalla tieni on varustettu ja jalat väsyneet askeliin

oonko koskaan kertonut etten ole mikään lelu jota saa pompotella ja joka aina jaksaa?merkkasinko ees koskaan sulle oikeesti mitään?vai ootitko vaan hetkeä jolloin ymmärtäisin luovuttaa suhteesi.Ootko niikun muut ja haluut satuttaa?ajattelematta mitä se tekee mulle.Kukaan ei tunnu oikeesti haluavan auttaa vaan ne särkee mua,heittää märällä rätillä päin naamaa.Miks helvetis ees yritän ku en aijo täällä koko elämääni elää.lannistun niin helposti,mut onko pakko satuttaa ja vielä tahalleen.Turhaa luotan kehenkään kaikki valehtelevia pettureita.Unettomii ja itkettyi öitä,miksen vois oppia.Oikeestaa joillakin on tosi hyviä syitä vihata mua.

 

lopulta ainoo mikä itselle jää on hiljaisuus.kuin kuolema ois käyny käymässä.

näen niitä samoja unia vieläkin,niitä joissa istun huoneen keskellä ja kaikki kaverini ovat piirittäneet mut,niitä joissa ne ottaa musta kiinni ja tönii maahan,kerta kerran jälkeen,sitä kuinka ne nappaa jostain puukon ja vetää mun ranteet auki,niitä joissa ne huutaa mutten kuule sanaakaan.

Näen yhä niitä unia,joissa oon meren ääressä,on pimeää ja laineet liplattaa,kaukana minusta näen ihmisen,yritän viittoa mutta turhaan,hän kävelee valkoisissa vaatteissaan syvemmälle.Jähmetyn.Kaunis mutta samalla niin surullinen näky.Joku ottaa mua kädestä kiinni ja alkaa kiskomaan pois päin.Säpsähdin hereille.

Oon sekasin,ehkei se kuraattorille puhuminen sitten sovi siulle,miun mielest siun kannattais puhua jollekkin aikuiselle näistä,niillä vois olla uusia näkökulmia.Miten pystyisin puhumaa aikuiselle jos hädin tuskin pystyn luottamaan kehenkään?

On miljoona keinoo poistaa tuska
Mitä se liikuttaa sua yhtään
Teet niinkuin sun täytyy tehdä
Ja tuhoat kaiken Kuka sua hallitsee?
Mul ei oo tänään viisauksii, voimaa.
Kaikkee hyvää sulle, mihin ikinä sä päädytkään.
Kaikki tää mun jännitys ei suhun tarttuu saa.

korvaa valo voittaa pimeyden tämän.
Sut pian rauhaan, tähän tyhjyyteen jätän.
Me ollaan samanikäsii, tiedän tän sua edistävän.
Loppu tulee ei sitä haluu kai kukaan
Ei ne petä, ne vaan paiskaa sut seinää vaste,
pimeet pilvet päässä, ei ne sumenna mun tajuntaa,
tää on karua, vielä karumpaa.

vihaan itseäni,vaikkei siinä oo mitään järkeä.Vihaan elämääni.
Do you know what different is for me and you?you have everything what i dont.
You have real friends,who really care about you,i dont have.
Everybody seems to like you.

 what do you really want?
 do you really want me?
 do you really want me dead, or alive to live a lie?
 you know I gotta leave I can't stay, you know