mä haluun olla sulle parempi, mut mul on vähä paska sydän

Olen kyllästynyt olemaan täällä kalterien takana. Elämääni olen koittanut useaan otteeseen järjestellä uudelleen ja uudelleen, onnistumatta siinä. Olen pitänyt itseäni fyysisesti kunnossa, syön terveellisemmin sekä teen nettitreenejä kiinteyttääkseni itseäni. Kunto on kasvanut entisestään ja harjoitteet on aina vaan helpompia.
...
Mutta henkisesti, tuntuu kuin kulkisin suurta rosoista mäkeä ylös päivästä toiseen. Tunteet heittelee paikasta ja ajasta riippumatta ääripäihinsä. Parisuhteeni tekee minut hulluksi vaikka sen pitäisi olla se parantava voima elämässäni. Mietin liikaa meitä, pakonomaisesti. Mietin kaikkia tekojasi ja sanojasi ja pyörittelen niitä mielessäni. Jos et rakasta minua yhtä paljon kun minä sinua niin haluanko luopua lapsi sekä naimisiinmeno aikeista koska sinä et kenties koskaan tule haluamaa niitä? Toisaalta olemme niin nuoria jolloin mieli voi muuttua vielä. Jos eromme ei satuta sinua yhtä paljon kun minua niin onko ok olla suhteessa jossa tulen automaattisesti saamaan vähemmän kuin annan ? Teen parhaani yrittäessäni pitää sinua onnellisena, yllätän sinut pienillä arkisilla asioilla, kehun sinua usein ja kerroin kuinka välitän, annan hellyyttä ja kyselen kuulumisia. Viime kuukausina olen huomannut kuinka omat tunteeni häntä kohtaan ovat pienentyneet, kuin ne hukkuisivat pala palalta. Mietin kauan aikaa että olisiko se suudelma baarissa tapahtunut ollenkaan jos tilanne olisi ollut toinen? Olisinko henkisesti paremmassa kunnossa? Toivoisin hänen kertovan olevan jutussamme mukana aivan yhtä paljon kuin minä sekä panostavan siihen, haluaisin hänen kertovan näkevän meillä tulevaisuuden, sillä sisimmässäni epäilen hänen tunteitaan. Aina olen sanonut kaikille että lähde pois suhteesta jossa ei ole hyvä olla ja sitten itse teen aivan saman, olen suhteessa koska pelkään sitä tyhjää aukkoa ja sitä ettei kukaan ole ottamassa minua vastaan kun putoan palasiksi yön tunteina. Ilman häntä retkahduksia olisi ollut jo monia. Sitä pelkään eniten pimeitä öitä yksin itsensä kanssa. Kunhan saan ajatukseni selviksi niin kaikki muuttuu paremmaksi.

Im not perfect, and im sorry.

Sä oot mulle kaikki kaikessa, oonko koskaan kertonut sitä sulle?

"istuin autossa, odotin sinua, sekunnit hiljalleen kuluivat minuuteiksi, ahdistus ja pelko sisälläni ainoastaan kasvoi, siinä olitkin jo edessäni, avasit auton oven ja tervehdit. Sydämmessäni muljahti, ääni pään sisällä kuiskasi "käynnistä auto, aja pois kun mitään ei olisi tapahtunut" Mut sydän kertoi vielä vahvemmin että kerro. Aloitin varovasti keskustelun kanssasi "miun pitäs kertoa sinulle jotain.. mutten tiiä miten sanoisin tän.." hiljaisuus vallitsee täysin, tuijotat minua ja sanot kysyvästi "niin?" Sydämeni takoo entistä enemmän, kielen päälle muodostuvat sanat jotka saan sanottua lopulta "olin eilen baarissa... siel yks mies pyys mua tanssimaan ja suostuin.. ja se tota noin suuteli mua. Täysi hiljaisuus vallitsee autossa ja tunnelma on jäätävän pelottava ja kiusallinen, hymyn kareesi on muuttunut vakavammaksi ilmeeksi. Katsot minuun samalla kun katson ulos autosta väistellen katsettasi. Ilmeesi kertoo minulle kaiken ja tokaiset vain että "se mitä on tapahtunut se on tapahtunut eikä sitä voi muuttaa enää." Odotan jatkoa muttei sitä hetkeen seuraa. Kysyt minulta mitä tunsin sillä hetkellä siellä, kerroin sinulle kuinka en tajunnut hänen yrittävän suudella minua ja kuinka kahdesti tai kolmesti käänsin pääni pois hänen päänsä luota. Sitten hän ottaa poskestani kiinni ja kääntää pääni suoraksi ja suutelee minua suoraan suulle. En tunne mitään ja peräännyn ja otan käteni irti hänen käsistään, karkaan wc:seen. Avaan wc:seen kopin oven ja suljen sen. Istun ja mietin mitä tein väärin, annoinko vääriä singnaaleja? miten hän voi ymmärtää sen niin väärin. Istun siellä hetken täristen kunnes astun ulos. Mä kysyn sulta että oletko vihainen minulle ja vastaat vain että olet yllättynyt sekä pettynyt. Silmistäsi puskee pettyneet katseet kohti minuun ja tunnen kuinka sydämeni muljahtelee, pidättelen kyyneleitä ja vastailen kysymyksiisi. Ääneni värisee kun katson auton ikkunasta ulos ja vastaan sinulle. Autossa on jääkylmä tunnelma, viimein uskallan kysyä sinulta lähdemmekö vaihtamaan sinun joululahjasi ja vastaat kyllä. Helpotun hieman ja mietin hetken.

Käynnistän auton ja ajan ja tuntuu etten pysty hengittämään. Kiusalliset pilvet kulkevat auton yllä ja jutustelu yrityksesi helpottavat tunnelmaan. Määräänpäässä en aluksi uskaltanut ottaa kädestäsi kiinni tai olla kovin lähellä mutta vaihdettuamme vaatekappaleen uskallun jo ottamaan kädestäsi kiinni ja olemaan normaalisti. Sen jälkeen kaikki on niin kuin ennen & mä mietin että mulla on maailman kultaisin mies.