mä haluaisin niin kovasti olla kunnossa mutta mun elimistö tietää etten ole.
Lopulta illalla mä nukahdan, jolloin painajaiset nousee kuvaan.
ne jahtaa mua ja herättelee monta kertaa yössä, aamulla kello ei ole seitsemääkään
kun jo herään ja nousen ylös. Mä vaan puhun ja puhun ja puhun
asioita jotka ei ole järkeviä. Sä halaat mua mut en vaan tunne mitään.
saisinpa kadota tuuleen,
piiloutua pieniin hiukkasiin
ahdistua näkymättömäksi.
Mikään ei ole vialla mutta silti kaikki on vaan niin pielessä.
tiistai 31. toukokuuta 2016
keskiviikko 11. toukokuuta 2016
i wake up dreaming for better days
tuntuu etten olisi nukkunut silmäystäkään
tuntuu kuin olisin juossut koko yön painajaisissa
en pysty rentoutumaan vaikka väsyttää
ajatukset pyörii päässä,
usein niistä huutaa mulle että
kerro sille että rakastat sitä
kädet tärisee
suuta kuivaa
palelee
en ole varma olenko hereillä vai unessa
auto ajaa päin minua yksisuuntaisella
ja säikähdän
lapsi juoksee suojatien yli
tienkunnostus auto tukkii tien
käännyn oikealle ja unohdan vilkun
vaikka pitäisi kääntyä vasemmalle
sekaisin vai ainoastaan eksynyt?
liikaa epäonnekkaita sattumia päivälle
/mitä mulle siis kuuluu? kauhea stressi työssäoppimisesta ja autokoulusta. Viime viikolla tuli sitten flunssa ja siinä samassa silmä tulehtui ja jouduin käymää lääkärissä joka totesi sidekalvontulehduksen johon sain silmätippoja. Esivalintakoe meni huonosti ja en usko että pääsen edes virallisiin pääsykokeisiin eli elämäni suunnastaa hymyilee. Perjantaina pääsee sitten onneks viihteelle kavereitten kanssa baariin ja viikonloppuna näen poikaystävääni jonka näkemistä odotan suunnattomasta!

tiistai 3. toukokuuta 2016
How can i say this without breaking?
viha muuttuu katkeruudeksi
onni muuttuu suruksi
kauniit sadepisarat muuttuvat kuopiksi maahan
olen käpertynyt tunteideni valtaan
huudan ja huudan ja ihmiset kuulee ne
mutta kukaan ei osaa sanoa mitään
haluan paeta,
mahdollisemman kauas täältä
tungen sormet kurkkuun
ja annan kaiken tulla ulos
mietin piilossa olevia teriä
ja tupakkaa
hiukseni ovat sekaisin
ja kyyneleet ovat vallanneet poskeni
Suutelen sua poskille
ja ainoa mitä haluan on kuiskata korvaasi
ne kaksi niin pientä mutta suurta sanaa
kosketat lantiotani ja
pelästyn että saat tietää salaisuudestani
suutelen sinua kiihkeämmin
ja toivon ettet huomiosi ihoni karheutta
pysähdyn halaamaan sinua
ja katsoessani sinua mietin
miten koskaan voisin satuttaa sinua silleen
että kertoisin lipsuneeni taas
että nykyään on huonoja päiviä
enemmän kuin pitäisi
en halua huolestuttaa /olla taakaksi
tässä suhteessa.
Jostain syystä sinä olet turvani maailmassa
sinun syliisi käperryn ja unohdan ajan kulun
jostain syystä ilman sinua
minulla ei ole enää mitään
minkä vuoksi taistelisin

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)