joskus täytyy vaeltaa löytääkseen tarkoituksen

mä olen kulkenut polkujani
jotka päätyvät aina siihen samaan paikkaan
olen jättänyt osiani matkan varrelle
olen huutanut ääneni käheäksi
luottamukseni on petetty
olen vihannut itseäni niin kauan kuin muistan
jos olisin kuollut, emme olisi koskaan tavanneet
ja tähän hetkeen saakka jokainen polku vie luoksesi
jokainen sydämen lyöntini kertoo sinusta
jokainen hymyni on merkitty sinulle
me olemme vasta niin alussa
kuiskaan maailman tuuliin
niin nuoria, hölmöjä ja rakkauden sokaisemia
meidän polku on sitoutunut yhteen
meidän polku on kuin jäälautta
talven se kestää mutta kesällä se alkaa rakoilemaan
maailmankaikkeus on meitä vastaan
ja kaikkihan sen tietää nuorena aloitetut suhteet
yleensä kaatuu jossain vaiheessa.
ikuinen pessimisti puhuu taas
rakastan sitä kun otat minut syliisi
rakastan kun astut ovesta sisään
ja annan sinulle suudelman
rakastan sitä kuinka naurat ja hymyilet
mutta vihaan välimatkaa
ja niitä hiljaisia hetkiä
kun toivoisin voivani puhua sinulle
mutta tiedän sinun olevan kiireinen
kolme kuukautta sitten näemme useammin
kun pääset armeijasta vapauteen
joka tapauksessa suunnittelen tulevaisuutta
johon sinä kuulut
koska en tietäisi miten voisin nousta enää ylös
jos jostain syystä jättäisit minut

Onni on pelkkää yksinpuhelua, en kestä enää mitään monimutkaisempaa.

Mä en halua sanoa hyvästejä sulle. Mä en voi menettää sua. Mä en voi aina saada jotain josta tulee mulle rakas ja sitte se lähtee pois. Sä vaan loittonet päivä päivältä, enkä kestä sitä tosi asiaa.

mua palelee sisältä sekä ulkoa. Miljoonat asiat pyörii mun mielessä.

tuijotat mua koko ajan se saa mut ahdistumaan,se saa mut panikoimaan 4 aamulla nouset ylös,poltat tupakan ja meet lenkille,yrität päästä pakoon tätä kaikkea muttet pääse.

ketä sä luulet huijaavas,hymyile pois mutten välitä,sä jätit mut myönnä se jo.et sanonu sanaakaa kun lähdit.istuit nurmelle viimeisen kerran,hymyilit ja vilkutit mulle,hymyilin takas.lähdit kävelemään pois päin musta,avasit portin ja suljit sen,kuulin sen lukon kolahduksesta,yritin juosta perääsi mutta en saanut porttia auki.suljin silmäni koska en halunnut uskoa sitä todeksi.Avasin ne ja totuus iski vasten kasvojani.olit poissa.

mistä tietää että jostakusta välitti?siitä kun katot sen ihmisen kuvia ja alat itkeä,siitä millainen katseesi on kun katsot toista,tää ei taida koskaa kuolla mun sisältä.

kun susta alkaa tuntua että kävelisit
yksin sen koko pitkän matkan ilman ketään
se voi tuntua kieltämättäkin rankalta
se voi tuntua että oisit jäänyt yksin
se voi olla epäreilua

tuleeko tää koskaan muuttumaan?vai elänkö peilikuvassani 20 vuotiaaksi saakka tai ylikin.
tulenko vielä silloin istumaan sillä samalla tuolilla nää ajatukset päässä,tulenko olemaan onnellinen ja unohtamaan tämän kaiken vai aijonko luovuttaa edes yrittämättä.Aikaisemmin uskoin tähän kaikkeen elämään,ystäviin,onnen tunteisiin,jumalaan siihen joka pitäis musta huolta ja pitäis mun perheen ja mulle tärkeät ihmiset kunnossa mut se kaikki mihin joskus uskoin tajusin ettei sitä koskaan ollutkaan

joku päivä mä juoksen karkuun elämää
vaikka tiiän ettei pitäisi
kello määrää tahdin elämässä
ajatonta aikaa ei olekkaan
se saartaa mut ja tahtoo mun päästävän
irti niistä käsistä jotka pitelee mua pystyssä
kuinka kauan jaksan enää leikkiä
olevani fine.
kun todellisuus edessäni romahtaa.

päivän päätteeksi tunnen kuinka sydämeni lyö
tunnen kuinka onnellinen voin olla
vaikka yksin päädyn sänkyyn makaamaan
toisaalta tunnen surua sillä pelkään kaiken romahtavan
pelkään yksinäisyyttä ja tyhjiä silmiä
pelkään lupauksia ja huomista.

hengitän sinun kauttasi
elän sinun vuoksesi
mutta kukaan ei tiedä
millaista hintaa maksan siitä
hymyilen sinulle
kun suutelet minua
nautin tunteesta niin
kauan kuin sitä kestää
mutta kun hetki on ohi
ja sinä olet poissa
lopetan hymyilyn
sillä olen lopen uupunut.