im sorry for letting you all down
but i cant handle this situation anymore
i cant just live anymore
in here where is only lies.
//Näillä sanoilla aloitin yhden näistä useista kirjoitetuista itsemurha viesteistäni,kuinka sekaisin ihminen voikaan olla,kuinka niin hemmetin sokaistunut. Oisin jättänyt oman taakkani muille kannettavaksi mutta kun ei vaan halua enää yrittää tai uskoa mihinkään ja kierii siinä pahassa olossa, ehkä se oli vaan helpompaa ajatella että kun on mitätön,turha ja näkymätön ei tärkeä kellekkään että voi vaan lähteä koska vaan ettei tarvis kipuun tottuu. Siihen usko ihan tosissaan päivästä toiseen niin onko mikään ihmekkää ku on nii paha olla, tuskin. Käänsin itse veistäni haavoissani, puhuin itselleni tälläiseen sävyyn "huomaatko taas noilla on niin hauskaa, ei ne mua tarvi,ei niil oo mun kaa hauskaa"
"en osaa mitään, puhun mitä sattuu ja sen takia vihaan itseäni enemmän ja enemmän"
"taas ne kattoo sua ja miettii miten noin ruma ja läski voi olla" ja voi kyllä olen ajatellut välillä että olen liian lihava se on sit taas vienyt tahalleen oksenteluun sekä syömättömyyteen "sillä enhän minä ansaitse edes ruokaa " niinhän mä ajattelen. "voi miks sä taas söit sen annoksen,et sä täl taval laihdu"
"huomenna et sit syö paljoa mitään" Mul on välil ollut aika hankalaa tuollaiset asiat ja paino jojoilee mielialasta riippuen ja ajatuksetkin riippuu siitä,nyt on hyvä kausi meneillään, en kiellä itseäni syömästä,en ahdistu syömisestä mut peiliin katsoessa näen kaks ääripäätä päivästä riippuen joko todella ison tytön tai riutuneen mut en tiedä miltä näytän muiden silmissä. Oon laihtunu viisi kiloa jonka jälkeen alle puolessa vuodessa lihoin 7 kiloa,en oo koskaa painanut näin paljoa ja sen takia yritän sulatella asiaa päässäni että painoni on nyt tämä eikä se haittaa.//
//Täs tekstissä piti olla pointtikin mut oon tajunnut että ei muut vaadi multa paljoa vaan minä itse vaadin,itse lyön itseäni maahan ja ajattelemalla noin, en helpota omia asioistani. Kuulin eräältä että opettajat on sanonu että oon ihan eri ihminen kuin aijemmin, oon reippaampi ja rohkeampi sen onnettomuuden jälkeen ja tässä kohtaa hymyilen aidosti. Mä opin jotain viime vuonna itsestäni ja kaikesta, viimeinkin tuun ulos kuorestani sen sijaan että käpertyisin siihen, viimeinkin tajuan kuinka itsekäs oon ollut ja tajuan että noi ajatukset ei saa määrittää mua ja tehdä sitä surullista ja itsemurhaa hautovaa tyttöä. Tietenkin tulee huonoja aikoja ja päiviä vieläkin ja meinaan palata siihen vanhaan minään heti kun sellainen tilanne tulee ja suljen kaiken ulos, se on mun tapa varmistaa ettei mua voi satuttaa mut se juontuu mun menneisyydestä että käperryn itseeni sellaisis tilanteissa sillä tiiän mitä se on ku ei oteta mukaan porukkaan ja jätetään yksin mut myös tiiän sen toisen ääripään jossa mut otetaan huomioon ja välitetään ja en saa vaan kyyhöttää nurkassa yksin sillä pahennan vaan asioita vaan huonon hetken tultua mun pitäisi hakeutua muiden seuraan. Elämä kantaa jossakin vaiheessa mut koskaa ei tiedä siltikää elääkö enää huomenna vai vielä viiden vuoden päästä ja alan vasta päästä uudestaan jyvälle kaikesta.//
itsemurha-kirjeen loppuosa yhden niistä,ehkä saatte siitä kiinni mil tavalla oon tuntenut asioita.hope so
kun te luette tätä niin mä oon jo kuollut,mä en vaa enää jaksanut.Sillä ei ole väliä miten tein sen vaa pääasia on että mie oon nytte poissa ja haluan että te jatkatte elämäänne tavalliseen tapaan.Ei mun ollu koskaa tarkoitus satuttaa ketää tällä.
A:kauan ollaan jo tunnettu ja tiiän että suhun oon voinut luottaa,kuuntelet,tuet,autat kävi miten kävi.Se merkitsee miulle ihan helvetisti.oon pahoillani päätöksestäni,eihän sen näin pitänyt mennä.Mä oon aina kuunnellut sun neuvojas ja oot ihan ainutlaatuinen ihminen ja tiiän että muutkin näkee sen susta,en oo koskaa halunnut parempaa ihmistä sun tilalles,koska oon aina tiennyt etten vois koskaa löytää sellasta.Ne pienet asiat vuosien varrella on kertomuksia mulle siitä että välität ja haluat aidosti auttaa.oon kiitollinen kaikesta mitä oot mun hyväkseni tehnyt ja en voi koskaa sanoin kuvailla kuinka onnekas oon ollut ku oon saanu ees tuntea siut,eikä löydy sanoja kuvailemaan kuinka paljon susta välitän.
E:ollaa tunnettu jo parisen vuotta ja sä lohdutit mua ja sait ylipuhuttua miut kuraattorille puhumaan ja tuit aina ku huomasit jonkin olevan huonosti.Koko viime kesä vietettiin kahestaa hullutellen ja voin sanoo sillo ku olin sun kaa nii se sai mut tuntemaan itteni kokonaiseksi ees hetkeksi.Mä tuun aina muistamaa ne hetket jotka vietettiin ABC:llä ja naurettii ja tehtii kaikkee hauskaa.Sinuu ei vaa voi unohtaa ja muista oot tosi kaunis ja ihana ihminen sano kuka tahansa mitä. Love you <3
toinen E:oon tuntenut siut vasta hetken verran ja tutustuttiin täs miun nykysessä koulussa,oot yleensä aina tosi hyväntuulinen ja hymyilet ja naurat paljon ja välil se tarttuu minuunkin.Kuka nyt vois aina olla surullinen jos joku koko ajan hymyilee miulle.
Itsemurha se ei ole ratkaisu,ei koskaan,sitä jaksetaan hokea,teen samaa mun ystäville hoen kerta toisensa jälkeen "älä tee sitä,se ei oo ratkaisu,sua rakastetaan,sulla on läheisiä,sulla on syy elää"
samaa en oo koskaan sanonut itselleni,sillä mä uskon että itsemurha on mulle oikee ratkaisu.Oon elänyt jo 16 vuotta,niin monii hyvii vuosia,mut sieltä löytyy kaikkee paskaakin,kiusaamista,syömishäiriön tapasta,menetyksiä,unelmia jotka ovat murskaantuneet, arvottomuuden tunteet on aina löytänyt minut,uskoa etteivät vanhemmat rakasta mua,itsemurha-ajatuksia sekä kipeitä muistoja.viimeisin vuosi,se on avannu mun silmät uudestaan.
Kuinka monta kertaa oonkaan sanonut etten oikeest jaksa enää tai tahdon kuolla tai viitannut kirjoituksillani itsensä satuttamiseen ja pahaan oloon.Todella monta,mut aina oon tienny etten pystyis itteeni tappamaan,mikä sai mut siis muuttamaan mieleni?viimeset viikot,oon ihan loppuun palanut,makaan sängys ja itken ja ainoo mitä mietin on se kuinka tapan itteni.
Oon oikeest pahoillani ei tän näin pitänyt koskaan mennä.
kai te tiiätte sen tunteen kun on vaa niin väsynyt elämään,
on vaan väsynyt niihin kasvoihin jotka pitää mua epäonnistuneena.
on väsynyt elämään yksin,pelkäämään joka päivä
ja varoa joka ikistä sanaa jonka sanon.
mä viimeinkin ymmärsin,oon liian syvällä
ei mul oo mahdollisuuksia parempaan elämään
sillä en pysty muuttamaan itseeni.
mun on siis pakko lähteä ja mä tiiän että jos oisin
kertonut jollekkin tästä he oisivat vaan kieltäneet mua
tekemästä sitä ja se ois vaa ollut viel tuskallisempaa heille
tieto siitä että tapan itseni eivätkä he pystyneet estämään sitä.
oon miettinyt tätä kuukausia ja viimeset viikot oon suunnitellut tätä.
mä tiiän että satutan teitä näin mut mä en vaa pysty jatkamaan näin. En haluu et kukaan syyttää itseään tästä tai aattelee et ois voinu estää sen jotenkin, sillä se ei siltikään muuta asiaa mitenkään.tiiän olevani itsekäs ja että satutan muita mut en näe mahdollisuuksia onnelliseen elämään. Im sorry.
